J. Karjalaista kuulusteltiin tunteja huume-epäilyjen vuoksi

Muusikko Jukka Karjalainen koki tähänastisen elämänsä tuskallisimman Yhdysvaltain-matkan, kun maan tulliviranomaiset pysäyttivät muusikon seurueineen huume-epäilyjen vuoksi. Asiasta kertoo tiistain Iltalehti.

– Sitä voisi melkein kutsua kidutukseksi, muusikko kuvaili piinaavaa kuulustelutuokiotaan lehdelle.

J. Karjalainen ryhmineen oli aloittanut 13. syyskuuta Pohjois-Amerikan kiertueensa, ja ryhmän kone oli juuri laskeutunut Minneapolisin St. Paulin lentokentälle, kun tulliviranomaiset nappasivat suomalaisryhmän sivuun passintarkastusjonosta.

Iltalehden mukaan ryhmän jäsenet erotettiin toisistaan, ja jokainen vietiin omaan kuulusteluhuoneeseen. Karjalaisen mukaan ryhmän jäsenet eivät olleet ehtiä hankkia työviisumeita.

– Meille huudettiin, että "älkää valehdelko, te teette töitä täällä". Jos meidät olisi lähetetty kotiin, sen olisi voinut tehdä ystävällisestikin. Samoja kysymyksiä toisteltiin kerta toisensa perään. Kerroin esiintymispaikoista ja mahdollisesti saamastamme kolehdista. Mutta olihan se epämiellyttävää. Pamput heiluivat, ovia paiskottiin ja meitä kuulusteltiin sylki roiskuen, muusikko kertasi.

Minnesotan yliopiston lähettämiä kutsukirjeitä viranomaiset eivät vilkaisseetkaan. Lopulta Karjalainen pakotettiin myöntämään "valehtelunsa".

– En alussa osannut kertoa asioista suoraan, kun en osaa täysin kieltäkään. He vain jauhoivat aggressiivisesti huutaen omaa juttuaan.

– Ehkä tulliviranomaiset alkoivat epäillä meitä pitkien hiusten, kitarakoteloiden ja Amsterdamista tulleen lentomme takia, J. Karjalainen kertoi.

Iltalehden mukaan ryhmään kuului muun muassa laulaja-lauluntekijä Ninni Poijärvi sekä kiertueesta dokumenttia tekevä Yleisradion toimittaja.

Seurue sai luvan poistua noin kolmen tunnin kuulustelujen jälkeen - ilman tulliviranomaisten pahoitteluita.

Lehden mukaan Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystöstä vahvistettiin, että muusikot ovat jättäneet asiasta virallisen valituksen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat