Itävallan liittokansleri Kurz hävisi luottamusäänestyksen – joutuu lähtemään virastaan

Itävaltaan uudet vaalit skandaalin takia 1:35
Video: MTV Uutiset kertoi aikaisemmin tässä kuussa Itävallan lahjusskandaalista.

Itävallan nuori liittokansleri Sebastian Kurz, 32, hävisi maanantaina luottamuslauseäänestyksen parlamentissa ja teki samalla vähemmän mairittelevia ennätyksiä.

Hänestä tuli maansa lyhytikäisin virassa ollut liittokansleri. Lisäksi hän on sodanjälkeisessä Itävallassa ensimmäinen liittokansleri, joka menetti asemansa luottamusäänestyksen kautta.

Maanantaisesta takaiskusta huolimatta Kurzilla ja hänen keskustaoikeistolaisella kansanpuolueellaan ÖVP:lla on vahva asema ennenaikaisia parlamenttivaaleja ajatellen. ÖVP sai nimittäin sunnuntaina pidetyissä EU-vaaleissa liki 35 prosenttia äänistä ja kaksi lisäpaikkaa Euroopan parlamenttiin. Edellisissä EU-vaaleissa ÖVP:n ääniosuus oli 27 prosenttia.

Ennenaikaiset vaalit Itävallassa järjestettäneen syksyllä.

Ibiza-gate aiheutti hallituskriisin

Kurzin epäluottamuslauseen läpimeno alkoi näyttää varmalta jo ennen äänestystä, kun ÖVP:n aiempi hallituskumppani oikeistopopulistinen vapauspuolue FPÖ ilmoitti tukevansa epäluottamusaloitetta, jonka takana olivat myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit.

Kurz puhui parlamentissa ennen äänestystä ja syytti oppositiota epävakaisuuden aiheuttamisesta epäluottamusaloitteella. Puheessa Kurz lupasi, että jos aloite menee läpi, hän varmistaa järjestelmällisen vallansiirron sille, joka nimitetään seuraavaksi liittokansleriksi.

EU-vaalit toivat takaiskun FPÖ:lle, jonka kannatusprosentti putosi 19,7:stä 17,2:een. Samalla puolue hävisi yhden paikan Euroopan parlamentissa.

FPÖ:n kannatukseen vaikutti ilmeisesti niin kutsuttu Ibiza-gate. Aiemmin tässä kuussa hallituskoalition kakkospuolueen FPÖ:n johtajasta Heinz-Christian Strachesta tuli julkisuuteen video, joka paljasti Strachen olleen valmis ottamaan lahjuksia venäläisen oligarkin sukulaisena esiintyneeltä naiselta.

Videon tultua julki Strache joutui eroamaan. Kurz erotti myös FPÖ:n sisäministerin Herbert Kicklin, koska Kurzin mukaan Kickl ei kykenisi valvomaan mahdollisia tutkimuksia oman puolueensa rikkomuksista. Tämän jälkeen loput FPÖ:n ministerit lähtivät hallituksesta.

FPÖ:n ministerien lähdön jälkeen Kurz nimitti heidän tilalleen hallitukseen asiantuntijoita.

Kurz vakuuttaa olevansa vakauden perikuva

Kun Kurzista tuli liittokansleri joulukuussa 2017, eurooppalaiset oikeistopiirit uskoivat hänen voivan hyödyntää kasvavaa maahanmuuttovastaisuutta ja antaa samalla kuvan hienostuneesta käyttäytymisestä.

Kun hallituskriisi puhkesi, Kurz antoi ymmärtää olevansa vakauden perikuva sekasortoisessa poliittisessa ilmapiirissä. Politiikan asiantuntijat uskovatkin, että tämä on keskeinen viesti, jota Kurz käyttää vastaisuudessa.

Kuitenkin ennen nykyistä kriisiä Kurz joutui torjumaan kritiikkiä, jossa häntä syytettiin liian läheisistä sympatioista FPÖ:n jäsenten kanssa. 

Uutista päivitetty klo 20.31. 

Lue myös:

    Uusimmat