Mainos

Isyysloman pitää kaksi kolmesta miehestä

Isyyslomasta näyttää muodostuneen "jokamiehen joukkoliike". 1980-luvun alkupuolella isyyslomaa piti vain joka neljäs siihen oikeutetuista, mutta viime vuonna isyyslomalla oli jo noin kaksi kolmesta siihen oikeutetusta isästä. Isyysloman suosiosta huolimatta vain muutama prosentti miehistä jää hoitamaan lasta pidemmäksi aikaa kotiin vanhempainloman turvin. Tiedot perustuvat Kelan tilastoihin.

Myös Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes) on tutkinut perhevapaiden pitämistä kaksi vuotta kestäneellä työpaikkakyselyllä. Paitsi isyysloman, myös alle kymmenvuotiaan sairastuneen lapsen tilapäisen hoitovapaan käyttäminen näyttää tämän aineiston valossa olevan varsin yleistä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.