Istuva presidentti jatkokaudelle Bulgariassa – haastaja tunnusti tappionsa

Bulgariassa istuvan presidentin Rumen Radevin vaaleissa haastanut Anastas Gerdjikov on tunnustanut tappionsa vahvistaen osaltaan Radevin jatkokauden. Radevin on arvioitu saaneen 66 prosenttia äänistä presidentinvaalien toisella kierroksella.

Noin 32 prosenttia äänistä napannut Gerdjikov tunnusti tappionsa, mutta painotti samalla sitä, kuinka hänen mukaansa valtion koneisto oli puoltanut istuvaa presidenttiä.

Radevin voitto oli odotettu, sillä hän sai jo viikko sitten ensimmäisellä kierroksella 49 prosenttia annetuista äänistä. Koska hän ei kuitenkaan saanut yli puolta äänistä, pidettiin toinen kierros. Gerdjikov sai ensimmäisellä kierroksella 23 prosentin äänisaaliin.

Radev keskittyi ensimmäisellä kaudellaan lähinnä korruption kitkemiseen. Käydessään itse äänestämässä päivällä hän sanoi haluavansa jatkaa tätä työtä.

– Ottakaamme kohtalomme omiin käsiimme sen sijaan, että antaisimme toisten päättää tulevaisuudestamme, Radev sanaili.

Radev on Bulgarian suosituin poliitikko, mutta maata itseään on riivannut poliittisten puolueiden riitaisuus. Bulgariaan ei olekaan saatu aikaiseksi vakaata hallitusta, jonka avulla voitaisiin lähteä taistoon paitsi syvälle pureutunutta korruptiota myös pahenevaa koronatilannetta vastaan.

Vaikka monet ovat ylistäneet Radevia, ovat hänen kriitikkonsa syyttäneet hänen tavoitteidensa olleen liian kunnianhimoisia.

Radevin selvä voitto voi kuitenkin tuoda mukanaan poliittisen tasapainon. Istuvan presidentin voittoa kommentoineen analyytikon mukaan Radevin huikea äänisaalis voikin painottaa osaltaan sitä, kuinka valta on keskittymässä maassa.

Korruption vastainen puolue pyrkii avaamaan poliittisen solmun

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin viikko sitten sunnuntaina parlamenttivaalien yhteydessä. Vaalien voittajaksi nousi vain muutama viikko sitten perustettu korruption vastainen liike.

Viikon takaiset parlamenttivaalit olivat jo kolmannet vuoden aikana, mutta sen paremmin huhti- kuin kesäkuun vaalienkaan tuloksena ei saatu aikaan hallitusta. Äänestysprosentti viime sunnuntaina jäi historiallisen alhaiseksi.

Radeviakin tukeneen Me jatkamme muutosta -puolueen jälkeen parlamenttivaaleissa niukaksi kakkoseksi tuli pitkään maata hallinnut konservatiivipuolue GERB.

Maan entisen pääministerin Boiko Borisovin GERB tuki presidentinvaaleissa Radevin haastajaa Gerdjikovia.Radev puolestaan oli antanut viime kesänä tukensa Borisovin 10-vuotista valtakautta vastustaville mielenilmauksille. 

– Mafia ulos, mielenosoittajien keskellä piipahtanut presidentti huusi nyrkki pystyssä.

Borisovin valtakauden päättyminen johti kuitenkin poliittiseen umpikujaan, jonka toivotaan nyt saavan päätöksen. Me jatkamme muutosta -puolue on etsinyt vaalien jälkimainingeissa koalitiokumppaneita saadakseen kuuden kuukauden solmun avattua.

Lue myös:

    Uusimmat