Toimittajajärjestön mukaan Israelin armeija on surmannut yli 155 toimittajaa Gazassa ja Libanonissa lokakuusta 2023 lähtien.
Journalismi on vaarassa kadota Gazasta kokonaan, varoittaa Toimittajat ilman rajoja (RSF) -järjestö tuoreessa raportissaan.
Järjestön mukaan Israelin armeija on lokakuusta 2023 lähtien surmannut yli 155 toimittajaa Gazassa ja Libanonissa. Heistä ainakin 40 on RSF:n keräämien todisteiden mukaan tapettu tarkoituksella heidän journalistisen työnsä vuoksi.
Toimittajat ilman rajoja on tehnyt Kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC) neljä valitusta Israelin armeijan toimittajia vastaan tekemistä sotarikoksista.
RSF:n tuoreeseen raporttiin on koottu tiedot vangituista, siepatuista, kadonneista ja surmansa saaneista toimittajista vuoden 2024 ensimmäisten 11 kuukauden ajalta. Kuluvan vuoden aikana maailmassa on raportin mukaan kuollut yhteensä 54 toimittajaa työtehtävissä tai työhönsä liittyen, lähes kolmasosa heistä Gazassa.
Vangituista valtaosa viidessä maassa
Gazan sodan alettua viime syksynä Israel on vanginnut eniten toimittajia kaikista maailman maista.
Israelissa on tällä hetkellä vangittuna 41 toimittajaa, mikä on maailman maista kolmanneksi suurin määrä. Eniten journalisteja on vanginnut Kiina, jossa vangittuna on 124 toimittajaa, mukaan lukien 11 Hongkongissa.
Maailman toiseksi eniten toimittajia on vankeina Myanmarissa (61). Neljänneksi listalla sijoittuu Valko-Venäjä (40) ja viidenneksi Venäjä (38).
Kaikista maailmalla vangituista toimittajista yli puolet on vangittuina näissä viidessä maassa.
– Venäjä ja myös Valko-Venäjä kuuluvat maihin, jotka systemaattisesti vangitsevat toimittajia vaientaakseen heidät, sanoo järjestön Suomen-puheenjohtaja Kaius Niemi tiedotteessa.
Venäjällä vangituista toimittajista ukrainalaisia on lähes puolet.
Toimittajia siepattu eniten Syyriassa
Panttivankeina on tällä hetkellä 55 toimittajaa, heistä 70 prosenttia Syyriassa. Syyriassa tehdyistä sieppauksista suurimmasta osasta oli vastuussa äärijärjestö Isis.
