Israel valjasti pelätyn salaisen palvelunsa hankkimaan koronatestejä – kriittinen osa jäi puuttumaan

5:22
Tehtävien koronatestien määrä on puhuttanut myös Suomessa. Videolla ylilääkäri kertoo, miksei kaikkia halukkaita testata koronan varalta.

Israelin tiedustelupalvelu Mossad osallistui Israelin toimiin koronaa vastaan hankkimalla maahan suuren määrän koronatestejä. Valitettavasti niistä jäi pääasiassa puuttumaan juuri se osa, jota maa kaipasi.

Tällä viikolla käynnistetystä kansainvälisestä operaatiosta kertoi muun muassa The Guardian. Mossadin kerrotaan kuljettaneen jopa 100 000 koronatestiä.

Paikallisen median mukaan operaatio täytyi suorittaa salassa, sillä osa tarvikkeista oli hankittu maista, joihin Israelilla ei ole hyviä diplomaattisia suhteita, eikä Israel siksi olisi voinut tarvikkeita niistä avoimesti ostaa.

Maan pääministeri Benjamin Netanjahu antoi julkilausuman, joka vaikuttaa vahvistavan uutisen. Hän vakuttaa maan käyttävän kaikkia keinoa Mossadista lähtien koronatilanteen hoitamiseksi.

Paikallismedian mukaan operaatio jäi kuitenkin tavoitteistaan, sillä testeistä puuttui testinottopuikkoja, joita erityisesti maassa kaivattiin.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja