Iso yllätys lintumaailmassa: Maailmanlaajuisesti uhanalaisesta pohjansirkusta tehty enemmän havaintoja kuin aiemmin tällä vuosituhannella

Suomessa on nähty elo–syyskuussa poikkeuksellisen runsaasti pohjansirkkuja. Asiasta tiedottaa lintujärjestö BirdLife Suomi.

Pohjansirkku on BirdLifen mukaan Suomessa ja koko levinneisyysalueellaan taantunut laji. Suomen kanta väheni 1970-luvun lopulta 2010-luvulle jopa 80 prosenttia. Kansainvälisesti pohjansirkku onkin luokiteltu uhanlaiseksi. Tämän syksyn ja kesän havainnot antavat BirdLifen mukaan kuitenkin toivoa kannan elpymisestä.

Havaintoja laajalta alueelta

Elo–syyskuussa pohjansirkkuja on lintujärjestön mukaan havaittu Suomessa poikkeuksellisen runsaasti ja laajalla alueella. 

– Tiira-lintutietopalveluun on ilmoitettu havaintoja useita kertoja enemmän kuin minään aiempana vuotena tällä vuosituhannella. Etenkin Itä-Suomen tarkkailu- ja rengastuspaikoilla on koettu useita hurjia muuttopäiviä. Hyrynsalmen Lumivaaralla rengastettiin 24. elokuuta peräti 292 pohjansirkkua ja lisäksi muuttavia laskettiin noin 450, BirdLife kertoo tiedotteessaan.

Levinneisyys painottuu pohjoiseen ja itään

Pohjansirkun pesimäaikainen levinneisyys painottuu BirdLifen mukaan Pohjois- ja Itä-Suomeen. 

– Pohjansirkut talvehtivat Kaakkois-Aasiassa, joten lajin syysmuuttoa nähdään erityisesti itäisessä Suomessa. Tänä vuonna muuttavia lintuja on kuitenkin havaittu runsaasti myös muualla Suomessa. Pohjansirkun taannuttua lajista on 2000-luvulla tullut Etelä-Suomessa todellinen harvinaisuus, mutta nyt niitä on nähty etelärannikollakin selvästi aikaisempia vuosia enemmän.

BirdLifessa arvioidaan, että pohjansirkkujen runsaus tänä syksynä johtuu ennen kaikkea onnistuneista pesinnöistä. 

– Myös lajin kevätmuuttoaikaan osuneet otolliset itävirtaukset lienevät tuoneet Suomeen pohjansirkkuja aiempia vuosia enemmän. Kesäisten pesimälintulaskentojen mukaan Pohjois-Suomen pohjansirkkukanta on ollut jo muutaman vuoden ajan hienoisessa nousussa pitkän taantuman jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat