Iskelmämusiikki elää uutta tulemistaan trendipiireissä

Helsingin keskustassa sijaitsevan trendibaarin terassilta kuuluu kummia. Kaiuttimista ei tuuttaudu ilmoille viileä biitti eikä indierock. Sen sijan Olavi Virran ääni kumisee kesäiltaan.

Vanha kunnon iskelmä elää nosteessa pääkaupungin trendipiireissä. Tyylitietoiset nuoret aikuiset ovat sankoin joukoin löytäneet tiensä kaupunkitansseihin ja iskelmäiltoihin.

We Love Helsinki -yhteisön järjestämät tanssit ovat olleet lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä.

- Mä luulen, että osaltaan se liittyy kansainväliseen trendiin, jossa ihmiset kautta maailman etsivät juuriaan ja palaavat vanhoihin juttuihin takaisin. Myös musiikkirintamalla on havaittavissa maassa kuin maassa, että etsitään niitä isien ja isovanhempien perinteisiä rytmejä, sanoo We Love Helsingin tapahtumatuottaja Timo Santala.

Iskelmäiltaa Radio Helsingissä vetävä kaksikko Olli Sirén ja Mikko Mattlar painottavat, ettei heidän innostuksessaan ole kyse camphuumorista. Iskelmään kun suhtaudutaan syystä tai toisesta tämän tästä hymyillen.

- Tämä on eri juttu kuin se, että aikaisempina vuosina ja vuosikymmeninä on palattu naureskellen esimerkiksi Finnhitseihin tai vastaaviin. Tässä kuunnellaan ja tutkitaan ja nautitaan ja tanssitaan syvällä kunnioituksella sitä perintöä kohtaan, Sirén muistuttaa.

Mattlar myöntää toki, että huonolaatuistakin iskelmää on tehty.

- Totta kai huonoja iskelmälevyjä on tehty, mutta en mä näe yhtäkään syytä, miksi niitä pitäisi soittaa julkisesti. Niille voi naureskella kotona ja soittaa ne hyvät sitten, kun ihmiset tulevat kuuntelemaan. Niitä hyviä on niin paljon, Mattlar sanoo.

Vaikka Mattlar, Santala ja Sirén vannovat vanhan musiikin nimeen, eivät he ohita uutta suomalaista iskelmää olankohautuksella. Tai ainakaan Santala ei ohita.

- Kyllä minä silti löydän nykyajastakin ihan pätevää ja toimivaa iskelmää. Tosin usein se menee sille puolelle, että siinä tavoitellaan sitä vanhaa tunnelmaa, mikä itseäni viehättää. Mutta esimerkiksi helsinkiläiselle naislaulaja Yonalle annan isoa kunnioitusta, Santala kiittelee.

Toinenkin helsinkiläinen naisartisti, Mariska, on tänä vuonna kunnostautunut iskelmäntekijänä. Hän voitti Tangomarkkinoiden järjestämän Tangon sävellys- ja sanoituskilpailun ja tuuttasi keväällä ulos levyn, joka pitää sisällään laulajan omin sanoin asenneiskelmää.

- Se on keskisormet pystyssä sanoitettua iskelmää, joka on paketoitu tuttuihin iskelmämelodioihin, Mariska selventää.

- Jossain vaiheessa kävin aktiivisemmin kuuntelemaan iskelmämusiikkia ja kyllä se sitten puhutteli sen verran, että piti ite käydä räknäilemään sitä, hip hopin taakseen jättänyt Mariska kertoo.

Katso Santtu Palmin juttu

Lue myös:

    Uusimmat