Mies menetti muutamissa tunneissa sekä vaimonsa että vastasyntyneen lapsensa: "He ovat nyt yhdessä"

Innolla uutta perheenjäsentä odottaneen isän maailma mureni käsiin, kun muutama lyhyt tunti vei häneltä hetkessä kaiken, mitä hän elämässään rakasti; vaimon ja vastasyntyneen lapsen.

Vain viisi päivää ennen tätä traagista tapahtumaa 31-vuotias Heidi Renton oli täysin terve odottava äiti, joka oli juuri päässyt viettämään ystäviensä järjestämiä vauvajuhlia. Mutta elokuun neljäs päivä kaikki muuttui. Heidin puolison Craigin saavuttua kotiin lounaalle, hän löysi kotoa kovista rintakivuista kärsivän vaimonsa.

– Luulimme, että vauva saattaisi olla tulossa. Laskettu aika oli elokuun 12. päivä, joten se olisi ollut mahdollista. Olimme molemmat hermostuneita ja innoissamme, sillä kyseessä oli meidän ensimmäinen, todella kaivattu vauvamme, Craig kertoo tapahtuneesta.

Tulevat vanhemmat hyppäsivät autoon ja lähtivät ajamaan kohti 30 kilometrin päässä sijaitsevaa sairaalaa, mutta vain viiden minuutin ajomatkan jälkeen Heidi menetti tajuntansa.

– Hän sai sairaskohtauksen ja hänen huulensa muuttuivat sinisiksi. Ajattelin hänen tarvitsevan epätoivoisesti happea.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Tiensivuun ajanut mies soitti paikalle ambulanssin, joka kiidätti Heidin sairaalaan. Craig jäi odotushuoneeseen pelonsekaisin tuntein odottamaan uutisia vaimostaan ja syntymättömästä lapsestaan. Mies ei voinut käsittää, mitä kaikkea muutamassa tunnissa oli ehtinyt tapahtua. Vasta hetki sitten hän oli heiluttanut vaimolleen hyvästit lähtiessään töihin, ja nyt vaimo makasi sairaalassa taistelemassa hengestään.

Äiti ja tytär tulevat olemaan yhdessä ikuisesti

Tuntien odottolun jälkeen sairaalan henkilökunta saapui miehen luokse epätoivoisten uutisten kera.

– Kyyneleet valuivat heidän kasvoiltaan. Yksi heistä istui viereeni ja sanoi jotain, jota en tule ikinä unohtamaan: ”Olen pahoillani, vaimosi on kuollut”. Mutta sitten hän lisäsi: ”Haluaisitko tavata tyttövauvasi?”, Craig kertoo.

Perheen vauva oli saatettu maailmaan hätäkeisarileikkauksella vain sekunteja Heidin kuoleman jälkeen. Vaikka tuore isä tiesi, että hänen vaimonsa ei enää kuulisi häntä, hän asteli silti vaimonsa sängyn viereen ja kertoi hänelle hyvät uutiset; hänestä oli tullut juuri äiti.

– Sitten minun täytyi tehdä yksi elämäni vaikeimmista asioista – soittaa hänen vanhemmilleen ja kertoa heille, että heidän tyttärensä oli kuollut, ja että heillä olisi nyt lapsenlapsi, Craig kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Isovanhemmat eivät kuitenkaan koskaan ehtineet tavata lapsenlastaan elossa, sillä vain muutama tunti Heidin kuoleman jälkeen hapenpuutteesta kärsinyt lapsi todettiin aivokuolleeksi.

– Minulle kerrottiin, että hän tulisi kuolemaan. Kolmen tunnin ajan hän oli hengityslaitteessa, jonka jälkeen tein päätöksen sen sammuttamisesta. Hän kuoli rauhallisesti käsivarsilleni vain 15 tunnin ikäisenä. Vaikka ehdin tuntea hänet vain 15 tuntia, rakastin häntä suuresti, surun murtama isä kertoo.

– Hän ja Heidi olivat, ja tulevat aina olemaan, elämäni rakkaudet.

Kukaan ei vieläkään osaa täydellä varmuudella sanoa, miksi näin kävi. Kaikissa ultraäänitutkimuksissa ja lääkäritapaamisissa kaiken oli todettu olevan kunnossa. Varmaa on nyt vain se, että vain muutaman tunnin aikana Craig menetti vaimonsa, tuli isäksi ja joutui luopumaan lapsestaan.

– Mutta he ovat nyt yhdessä ja tulevat aina olemaan, äiti ja tytär, ikuisesti.

Lähde: Mirror 

***


Lue myös:

    Uusimmat