IS: Teuvan Tallinnan kauppiaalle puolentoista vuoden tuomio - myi Viron viinaa alaikäisille

Pimeän viinan myynti Etelä-Pohjanmaan Teuvalla toi puolentoista vuoden vankeustuomion keski-ikäiselle miehelle, kertoo Ilta-Sanomat.

Rikokset tapahtuivat Teuvalla vuosina 2010-12. Syyttäjän mukaan luvattomaan myyntiin päätyi lähes tuhat pulloa Vergi- ja Leijona-viinoja, lähes sata pulloa viskiä sekä yhteensä noin 4 000 litraa mietoja alkoholijuomia. Myynnissä oli myös tupakkaa. 

Virosta tuotuja juomia myytiin myös alaikäisille. Ilta-Sanomien mukaan miehen ja tämän veljen pyörittämä laiton viinakauppa tunnettiin Teuvan Tallinnana.

Eilen vankilaan tuomitun miehen veli kuoli tutkinnan aikana.

Vankeustuomion lisäksi mies tuomittiin maksamaan valtiolle yli 20 000 euroa korvauksia saamatta jääneistä veroista. Kymmenen viinanostajaa puolestaan sai sakkoja, Ilta-Sanomat kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat