Mainos

IS: Sekä Kuortissa kuolleena löytyneeltä mieheltä että hänen murhastaan epäillyillä on rikostaustaa

0:28

Etelä-Savon Kuortissa huoltoaseman liepeiltä löytyneen ruumiin murhasta epäillyillä henkilöillä on kaikilla rikostaustaa, uutisoi Ilta-Sanomat.

Poliisi on ottanut neljä miestä kiinni ABC-huoltoaseman liepeiltä löytyneen miehen murhasta epäiltynä.

Itse uhri on IS:n tietojen mukaan 35-vuotias joutsalaismies, jolla on rikostaustaa. Hän sai vuonna 2013 tuomion rollaattoria käyttäneen miehen pahoinpitelystä.

Yksi miehistä syyllistynyt kolmeen törkeään pahoinpitelyyn

Murhasta epäillään 25- ja 37-vuotiaita joutsalaismiehiä sekä 24-vuotiasta helsinkiläis- ja 30-vuotiasta jyväskyläläismiestä.

Jyväskyläläismies on vuonna 2012 katsottu syylliseksi kolmen miehen törkeään pahoinpitelyyn. Yksi pahoinpidellyistä sai aivovamman ja joutui pyörätuoliin. Vuotta aiemmin jyväskyläläismies tuomittiin muun muassa ryöstöstä ja kahdesta pahoinpitelystä.

Lahdesta lähtöisin oleva helsinkiläismies puolestaan löi vuonna 2015 aiemmista rötöksistä ehdonalaisessa ollessaan toista henkilöä useita kertoja sorkkaraudalla ja viilsi puukolla.

Lisäksi joutsalaiset epäillyt ovat olleet oikeudessa erilaisista pikkurikoksista.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.