IS: Raa'asta paloittelusurmasta tuomittu karkasi vankilasta

Hämeenlinnassa raa'asta paloittelusurmasta tuomittu vanki on karkuteillä.

Hyvinkään paloittelumurhasta sekä miehen tappamisesta vesurilla tuomittu Terhi Tervashonka on ollut kateissa jo noin kaksi viikkoa, kertoo Iltasanomat.

Tervashonka ei palannut päivittäisestä työstään vankilaan torstaina 21. heinäkuuta Hänet on nyt etsintäkuulutettu.

Tuoreimman tuomionsa vuonna 2008 saanut Tervashonka on kärsinyt tuomiotaan keväästä asti Hämeenlinnan Vanajan avovankilassa.

Kanta-Hämeen apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkosen mukaan Tervashongasta ei ole saatu mitään havaintoja.

– Ei ole mitään erityisiä joukkoja, jotka etsisivät Tervashonkaa, vaan jos hänet tavataan ratsioissa tai muissa vastaavissa tilanteissa, hänet otetaan kiinni. Toistaiseksi hänen olinpaikastaan ei ole mitään tietoa, Heikkonen sanoo.

Tervashonka vapautui paloittelumurhatuomiosta ehdonalaiseen keväällä 2003.

Neljä vuotta myöhemmin kesällä 2007 hän surmasi 47-vuotiaan miehen lyömällä tätä vesurilla päähän. Hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

Heikkosen mukaan poliisi ei ole tiedottanut Tervashongan etsintäkuulutuksesta, koska poliisin tiedossa ei ollut, liittyikö karkaamiseen erityistä dramatiikkaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat