IS: Maahanmuuttajataustaisia lapsia häviää Suomesta kesken koulunkäynnin eikä koskaan palaa – tyttöjä katoaa enemmän kuin poikia

Maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria katoaa kesken koulunkäynnin Suomessa. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat viranomaislähteisiin vedoten.

Usein lapset katoavat kesken yläkoulun tai ennen toisen asteen aloittamista. Tyttöjä katoaa useammin kuin poikia, mutta pojat palaavat todennäköisemmin takaisin Suomeen.

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen kertoo Ilta-Sanomille, että pienessä osassa tapauksista kyse on vakavista ongelmista, kuten pakkoavioliitoista tai ympärileikkauksesta. Muissa tapauksissa syyt ovat "tavallisempia".

– Suurin osa lapsista lähetetään vanhempiensa synnyinmaahan, jotta nämä tuntisivat oman kulttuurinsa. Vähän samalla tavalla, kuin suomalaiset ovat lähettäneet lapsiaan kesälomaksi "mummolaan maalle", Taponen kertoo Ilta-Sanomille.

Ilmiö tunnetaan lehden mukaan ainakin Helsingissä ja Turussa. Helsingissä ilmiöön on pyritty puuttumaan perustamalla työryhmä, johon kuuluvat lastensuojelu, poliisi, Kela ja Finavia.  

Lue myös:

    Uusimmat