IS: Koiviston hautajaissaattoa turvannut varusmies pyörtyi

Presidentti Mauno Koiviston hautajaissaaton varrelle komennettu varusmies pyörtyi vahtipaikalleen Hietaniemen hautausmaan pääporttien tuntumassa, kertoo Ilta-Sanomat.

Poliisin lisäksi surusaattoa turvasi suuri määrä varusmiehiä, joista yhdelle pitkä paikallaan seisominen oli liikaa.

IS:n mukaan tilanne kesti noin kymmenen minuuttia. Sinä aikana pyörtyneelle tuotiin vettä ja tämän jalkoja pidettiin koholla. Ensiavun jälkeen hänet talutettiin sivummalle.

Katso kuva tapauksesta Ilta-Sanomien sivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat