Presidentti Koiviston hautajaispäivä sujui ilman järjestyshäiriöitä ja ruuhkia

Presidentti Mauno Koiviston hautajaispäivä sujui ilman häiriköintiä. Näin kerrotaan Helsingin poliisista.

Poliisi on arvioinut, että surusaattoa seurasi yli 30 000 ihmistä.

Liikennejärjestelyistä vastaava komisario Heikki Kallio uskoo, että arvio saattaa olla alakanttiin, sillä yleisöä oli erittäin paljon.

Puolustusvoimien henkilöstön ja poliisien määrää ei kerrota julkisuuteen. Kallion mukaan tapahtumaan tuli muutamia poliiseja lähipiireistä Helsingin poliisin tueksi.

Myöskään suuria ruuhkia ei päässyt syntymään. Kallio kiittää tästä sekä hyvää etukäteistiedotusta että pyhäpäivää, jonka vuoksi liikennettä oli vähemmän kuin arkena.  


Tellervo Koivisto laski ruusun miehensä matkaan 0:32

Lue myös:

    Uusimmat