Eduskunnasta tippunut Simon Elo vaihtaa sinisistä kokoomukseen – "Hyväksyn sen ja kestän löylyn"

Puoluekriisi omin silmin 7:00

Viime kevään vaaleissa eduskunnasta tippunut Simon Elo kertoo Ilta-Sanomille lähtevänsä ehdolle kuntavaaleihin kokoomuksen ehdokkaana. Elon mukaan muutkin puolueet kyselivät häntä riveihinsä.

Elo kuului niihin perussuomalaisten kansanedustajiin, jotka lähtivät puolueesta Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi valinnan jälkeen. Viime eduskuntavaaleissa siniset eivät saaneet läpi yhtäkään ehdokasta.

Elo erosi sinisestä tulevaisuudesta viime elokuussa ja on jatkanut Espoon kaupunginvaltuustossa sitoutumattomana osana sinisten ryhmää. Hän on myös keskittynyt valtio-opin opintoihin yliopistossa.

Elon mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo otti häneen yhteyttä jo puolisen vuotta sitten. Muistakin puolueista tuli kyselyjä, mutta vain kokoomuksen kanssa hän keskusteli vakavasti.

Simo Elo kertoo Ilta-Sanomille, että useat puoluevaihdokset eivät murenna äänestäjien kuluttajansuojaa.

– Minulla on ollut koko ajan tietty punainen lanka, jolla olen toiminut. Se on tämä tolkun konservatiivisuus, Elo kertoo lehdelle.

– Kokemukseni todistavat, että politiikassa voi vaikuttaa yhteiskuntaan. Samalla on altistettava itsensä ja tekemänsä päätökset arvostelulle. Hyväksyn sen. Kestän löylyn, Elo sanoo puolestaan kokoomuksen tiedotteessa.


Lue myös:

    Uusimmat