Iranissa aamulla suuri maanjäristys – kuolonuhreista ei toistaiseksi tietoa

Iranissa on sattunut voimakas maanjäristys varhain tänä aamuna. Järistys oli voimakkuudeltaan 6,0. Jälkijäristyksiä on mitattu kaikkiaan 51 kappaletta.

Iranin valtiollisen television haastattelemien viranomaisten mukaan järistys tuhosi rakennuksia ainakin neljässätoista kylässä, mutta tähän asti kenenkään ei kerrota kuolleen. Punaisen puolikuun edustajan mukaan ainakin 42 on loukkaantunut. Pelastajat tutkivat parhaillaan harvaan asuttua järistysseutua koirien avustuksella.

Järistys sattui puoli seitsemän aikaan aamulla paikallista aikaa Kermanin maakunnassa maan kaakkoisosassa. Järistys tapahtui 10 kilometrin syvyydessä.

Iran on erittäin altista aluetta maanjäristyksille. Vuonna 2003 samassa maakunnassa sattuneessa maanjäristyksessä kuoli yli 30 000 ihmistä.

Viime kuussa Iranin ja Irakin rajalla sattuneessa järistyksessä kuoli yli 530 ihmistä. Järistys oli voimakkuudeltaan 7,3.


Lue myös:

    Uusimmat