Iraniin iskenyt jo koronaviruksen kolmas ja samalla kuolettavin aalto: ”Maa murtumispisteessä”

Iranin lohduton koronavirustilanne näkyy avaruuteen asti: Massiivisten joukkohautojen kaivuu käynnissä 0:35
Iranin lohduton koronatilanne näkyy avaruuteen asti: tältä näyttää massiivisten joukkohautojen kaivuu.

Koronaviruksen aiheuttamat kuolemantapaukset ovat merkittävässä kasvussa Iranissa, jossa on käynnistynyt jo koronaviruksen kolmas aalto.

Guardian uutisoi, että viikon sisällä Iranissa on raportoitu suurimmat uhriluvut koko epidemian ajalta. Päivittäisten kuolonuhrien määrä on lähestynyt jo kolmeasataa. Samaan aikaan uudet koronatartunnat ovat maassa niinikään ennätyslukemissa.

Iranin terveysviranomaiset ovat myöntäneet, että maa on syvällä koronaviruksen kolmannessa aallossa, joka on samalla toistaiseksi suurin aalto.

Guardianin mukaan Iran on murtumispisteessä ja kamppailee selviytyäkseen tilanteessa, jossa luottamus hallitukseen vähenee, pakotteet heikentävät taloutta ja sairaaloiden osastot ovat alimitoitettuja.

Teheranilaisen Sina-sairaalan johtajan mukaan Iranissa saattaa menehtyä jopa 300 000 ihmistä, mikäli koronavirus pääsee riehumaan maassa seuraavat 18 kuukautta. Sairaalan henkilöstöstä kolmannes on saanut koronatartunnan.

Lue myös:

    Uusimmat