Indonesiassa vaalit "mahdollisimman pian"

Indonesian hallitus järjestää parlamenttivaalit mahdollisimman pian sen jälkeen kun vaaleja ja poliittisia puolueita koskevat lait on tarkistettu.

Hallituksen edustaja valtiosihteeri Akbar Tandjung ilmoitti vaaleista tänään hallituksen oltua ensimmäisen kerran koolla. Hän ei sanonut mitään vaalien ajankohdasta, mutta yleisen käsityksen mukaan ne pidetään ensi vuonna.

Kaksi poliittista vankia vapaaksi

Indonesian uusi presidentti Jusuf Habibie armahti tänään kaksi tunnettua poliittista vankia. Presidentin avustajan mukaan lisää armahduksia on mahdollisesti tulossa.

Tuhannen hengen suuruinen väkijoukko odotteli vankilan ulkopuolella vankien vapauttamista. Armahdetut aktivistit kertoivat porttien takana odotteleville vankien omaisille, että muidenkin poliittisten vankien vapauttamisesta on päästy sopimukseen hallituksen kanssa käydyissä neuvotteluissa. Oikeusministeri Muladi sanoi kuitenkin, että muiden vankien armahtamista vielä harkitaan. Vapautetut vangit oli tuomittu mellakoiden lietsomisesta ja presidentti Suharton vastaisen puheen pitämisestä.

Indonesiaan matkustamista syytä välttää

Suomen Jakartan-suurlähetystö suosittelee, että suomalaiset välttäisivät edelleen Indonesiaan matkustamista. Ne, joilla on pakottava tarve matkustaa maahan voivat sen tehdä asianmukaista varovaisuutta noudattaen. Indonesiassa asuvat suomalaiset, jotka ovat poistuneet maasta turvallisuussyistä, voivat harkita paluuta vallitsevan tilanteen huomioon ottaen. Indonesiassa olevia suomalaisia kehotetaan seuraamaan tilanteen kehitystä tiedotusvälineistä. Väkijoukkoja on syytä välttää. Ulkona liikkumista on syytä harkita ja epäselvissä tapauksissa välttää. Suurlähetystö seuraa tilanteen kehittymistä päivittäin yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Se tarkistaa tarvittaessa nyt antamiaan ohjeita.

Habibie: ulkomaiset lainat avain Indonesian tervehtymiseen

Ulkomaiset lainat ovat avain Indonesian taloudelliseen tervehtymiseen, sanoi presidentti Habibie tänään. Habibien mukaan ulkomainen lainansaanti voidaan varmistaa vain vakauttamalla Indonesian sisäpoliittinen tilanne. Habibie puhui Indonesian uuden hallituksen ensimmäisessä istunnossa. Hän lupasi vauhdittaa Indonesian pankkisektorin uudistusta ja indonesialaisten yritysten velkaongelman ratkaisemista.

Presidentti vahvisti, että Indonesian keskuspankki säilyttää jatkossakin itsenäisyytensä. Se päättää itse rahapolitiikastaan, korkotasostaan ja valvoo Indonesian valuutan, rupiahin, vaihtokurssia. Habibie asetti talouspolitiikan keskeisiksi tavoitteiksi luottamuksen palauttamisen rupiahiin ja inflaation saattamisen hallintaan. Talousministeri Ginandjar Kartasasmita esitteli samansuuntaisia tavoitteita jo viikonloppuna.

Lue myös:

    Uusimmat