Avaruusyhtiö SpaceX on maksanut lentoemäntänä toimineelle naiselle 250 000 dollaria sovitellakseen yhtiön perustajaa Elon Muskia vastaan nostetut syytteet seksuaalisesta häirinnästä.
Vuonna 2016 sattuneessa tapauksessa Elon Musk esitteli erektiossa ollutta penistään lentoemännälle, hieroi tämän reittä ilman lupaa ja tarjoutui ostamaan tälle hevosen vastalahjaksi eroottisesta hieronnasta.
Asiasta kertovan Insider-lehden uutinen perustuu Muskin ahdistelun kohteeksi joutuneen naisen ystävän allekirjoittamaan ja oikeudelle antamaan lausuntoon sekä muihin kyseisen ystävän jakamiin asiakirjoihin, kuten sähköpostiviesteihin. Insider myös haastatteli lausunnon antanutta ihmistä.
Ahdisteltu nainen työskenteli yksityislennolla
Ahdisteltu nainen työskenteli Muskin yksityislennoilla.
Lausunnon mukaan ahdistelun kohteeksi joutunut nainen kertoi SpaceX:n kehottaneen tätä kouluttautumaan hierojaksi omalla ajallaan ja rahallaan, jotta tämä voisi antaa Muskille hierontoja lentojen aikana. Näin hän saisi enemmän työvuoroja.
Näin hän myös teki ja loppuvuodesta 2016 Lontooseen suuntautuneella lennolla Musk kutsui lentoemännän huoneeseensa koneessa kokovartalohierontaa varten.
Muskilla oli hieronnan ajan vain lakana alavartalonsa ympärillä.
Kesken hieronnan Musk paljasti erektiossa olleen peniksensä naiselle, kosketti tätä ja lupasi ostaa tälle hevosen vastalahjaksi seksistä. Ratsastusta harrastanut nainen kieltäytyi tarjouksesta.
Haastatellun ystävän mukaan lentoemännän työvuorot alkoivat harventua tapauksen jälkeen.
Vuonna 2018 lentoemäntä palkkasi juristin selvittämään asiaa SpaceX:n kanssa. Samainen lakitoimisto pyysi haastattelun antanutta ystävää valmistelemaan oikeudelle lausunnon aiheesta.
Asia ei edennyt tuomioistuimeen
Asia ei koskaan edennyt tuomioistuimeen tai viralliseen sovintomenettelyyn. Musk, SpaceX ja lentoemäntä sopivat keskenään 250 000 dollarin summasta oikeuskanteen hylkäämiseksi.
Ehtoihin sisältyi salassapitosopimus, jonka mukaan lentoemäntä ei saisi puhua korvaussummasta, Muskista tai hänen yhtiöidensä yksityisistä asioista. Paljastuksen tehnyttä ystävää salassapitosopimus ei sido.