IMF:n Lagarde pitää Kreikan ponnisteluja riittämättöminä

23.6.2011
Julkaistu 12.07.2011 05:58(Päivitetty 16.07.2011 10:19)

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajan Christine Lagarden mukaan Kreikan talousponnistelut ovat riittämättömiä.

Hän kuitenkin myöntää, että maa on tehnyt paljon asioiden parantamiseksi. Samalla hän muistuttaa, että työtä riittää vielä eikä ote saa lipsua.

Lagarde kommentoi euromaiden valtiovarainministerien kokoontumisen jälkeen myös Italian tilannetta. Hänen mielestään osa Italian talousluvuista on erinomaisia, vaikka maan pitääkin parantaa kasvuaan.

Italian ongelmat ovat pääosin markkinalähtöisiä, Lagarde arvioi. Hän muistutti, että Italian julkisen talouden vaje on pieni ja valtion lainat pääosin kotimaisissa käsissä.

Lagarden mukaan IMF:n lainaohjelmien tavoite on varmistaa kriisimaiden kyky palata takaisin kansainvälisille rahamarkkinoille. Saneerausohjelmiin on siksi kytkettävä uudistustoimia.

(MTV3 – STT – Reuters)

Tuoreimmat aiheesta

Talous