Mainos

Ilmainen nettielokuvapalvelu kiinnostaa Ruotsissa

Mainosrahoitteisia elokuvia ilmaiseksi tarjoava ruotsalainen Voddler-palvelu on herättänyt runsaasti kiinnostusta Ruotsissa.

Voddler avattiiin virallisesti viime kuussa ja palvelu on kerännyt tähän mennessä jo 70 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Lisäksi palveluun sisäänpääsyä jonottaa ainakin noin 200 000 netin käyttäjää, kertoo Afterdawn verkkosivuillaan.

Palvelua luonnehditaan suositun musiikkipalvelu Spotifyn elokuvaversioksi. Voddler on solminut sopimukset muun muassa Walt Disneyn ja Paramountin kanssa. Voddlerin mukaan uusia elokuvia lisätään palveluun päivittäin.

Voddler on perustettu Tukholmassa vuonna 2005. Palvelu tarjoaa elokuvat streamattuna ilmaiseksi. Kun palvelun beta-versio julkaistiin viime heinäkuussa, se houkutteli heti ensimmäisenä päivänä 16 000 käyttäjää, kertoo ruotsalainen The Local -verkkolehti.

Voddlerista kerrotaan, että palveluun lisätään 3000 käyttäjää päivittäin.

Suomeen palvelu aiotaan laajentaa ensi vuonna. Yhtiö kertoo myös tähtäävänsä Euroopan ja Pohjois-Amerikan suurille markkinoille.

Ennen elokuvan katselua ruudulla näkyy elokuvan rahoittava mainos. Mainoksen voi välttää maksamalla elokuvasta katselumaksun Spotifyn tavoin.

- Voddler on täysin laillinen, turvallinen eikä sitä kautta ole riskiä saada viruksia omalle tietokoneelle, palvelusta kerrotaan.

Tällä hetkellä palvelusta on katseluohjelma indowsille ja Mac OS X:lle. Lisäksi iPhone-sovellusta kehitetään ja se on tarkoitus julkaista ensi vuoden aikana.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.