Ilkka Kanerva Venäjän pakote-uhittelusta: Vain retoriikkaa

Etyjin puheenjohtaja Ilkka Kanerva ei usko, että Venäjä toteuttaa uhkauksensa Suomen vastaisista taloustoimista.

Kanerva muistuttaa, että Venäjä on jo asettanut Suomelle elintarvikkeita koskevia pakotteita. Hän uskoo, että lisäpakotteita ei tulla asettamaan, sillä niistä olisi pelkkää haittaa myös Venäjälle.

– Oletan, että se on enemmän retoriikkaa kuin käytännön todellisuutta, Kanerva toteaa MTV Uutisten haastattelussa.

– Toivoisin, että kaikkialla laitetaan jäitä hattuun ja yritetään rakentaa sopua ja malttia ennemmin kuin barrikadeja.

Duuman ulkoasiainkomitean puheenjohtaja Aleksei Pushkov väläytti tänään, että Suomeen voitaisiin soveltaa lakia, jonka mukaan Venäjä voi käyttää talouspakotteita sellaisia maita vastaan, jotka käyttäytyvät vihamielisesti Venäjää kohtaan.

Kanerva ei kuitenkaan usko, että maiden välit olisivat muuttuneet epäystävällisiksi.

– Isossa kaaressa katsottuna Suomen ja Venäjän suhteet eivät ole muuttuneet epäystävällisiksi.

Suomen ulkoministeriö kertoi aiemmin tällä viikolla, ettei myönnä poikkeuslupaa maahantuloon EU:n pakotelistalla oleville Etyj-vieraille. Duuma tuomitsi Suomen päätöksen perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat