IL: Topi Sorsakosken poika muistelee edesmennyttä isäänsä

Edesmenneen laulaja Topi Sorsakosken poika Onnimanni Tammilehto muistelee isäänsä koskettavalla tavalla Iltalehden haastattelussa.

Topi Sorsakosken viimeiseksi jäänyt albumi "Tummansininen sävel" julkaistaan keskiviikkona. Albumi on myynyt jo ennakkoon platinaa eli yli 20 000 kappaletta. Onnimanni Tammilehto otti vastaan keuhkosyöpään menehtyneen isänsä puolesta platinalevyn ja lupasi viedä sen isänsä Ähtärin kodin seinälle.

– Olen onnellinen isän puolesta, että hän pystyi sairaudestaan huolimatta vielä laulaa ja tehdä hänelle tärkeän albumin. Myös levynteosta kertova dokumentti on mielestäni koskettava kuvaus isästä, Onnimanni toteaa lehdelle.

Laulaja Topi Sorsakoski, oikealta nimeltään Pekka Erkki Juhani Tammilehto menehtyi lauantaina 13. elokuuta vakavan sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 58-vuotias. Nyt Topin poika Onnimanni Tammilehto kertoo isästään Iltalehden haastattelussa.

– Isä oli loppuun asti erittäin huumorintajuinen. Julkisuudessa isästä on tuotu usein pinnalle se rillumarei-puoli, mutta läheisilleen hän oli ennen kaikkea perhemies. Isä oli lämmin ja huolehtiva, hän ajatteli aina viimeiseen asti sitä, että hänen läheisillään on kaikki mahdollisimman hyvin, Onnimanni kertoo lehdelle.

(MTV3)

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja