Salon uimahallissa sarjaitsetyydyttäjä – altistanut myös lapsia teoilleen

Salon uimahallissa on tapahtunut ainakin kahdesti tilanne, jossa aikuinen mies on tyydyttänyt itseään miesten pukuhuoneessa. Myös lapset ovat joutuneet miehen tekojen silminnäkijöiksi.

Asian vahvistaa Salon Uimareiden puheenjohtaja Anssi Laaksonen. Hän kertoo, että viimeisin seuran tietoon tullut tapaus oli 20. syyskuuta. Myös kesältä on tiedossa yksi tapaus. Kesän tapauksesta lapsen äiti teki rikosilmoituksen.

– Silloin kesällä tästä tilanteesta tiedotettiin tätä kyseistä ryhmää, joka oli silloin paikalla. Nyt maanantaina sain kuulla, että oli tapahtunut uusi tapahtuma. Välissä on saattanut olla enemmänkin näitä tilanteita, joten nyt informoitiin koko seuran väelle ja tuotiin asia julki, koska kyse lasten turvallisuudesta, Anssi Laaksonen kertoo MTV Uutisille.

– Toivotaan että vanhemmat juttelevat lastensa kanssa asiasta, ja jos joku on nähnyt tämäntyyppistä toimintaa niin tuo sen julki, jotta saadaan silminnäkijöitä asialle.

Poliisi tutkii

Aiemmin tapauksesta uutisoineen Iltalehden mukaan poliisi tutkii Salon uimahallissa liikkuneen sarjaitsetyydyttäjän toimia.

MTV Uutiset ei tavoittanut perjantaina poliisia kommentoimaan, miten tutkinnassa on edistytty.

Uutista päivitetty 24.9. kello 17.09: Lisätty Anssi Laaksosen kommentit juttuun.

Lue myös:

    Uusimmat