IL: Pienen lapsen murhasta Espoossa epäilty brittinainen vahingoitti itseään vankilassa – tila kriittinen

Espoossa tapahtuneesta lapsimurhasta epäilty 35-vuotias brittinainen on yrittänyt surmata itsensä tutkintavankeudessa, uutisoi Iltalehti.

Iltalehden mukaan teko tapahtui 28. tammikuuta Vantaan vankilassa. Nainen on sairaalahoidossa ja hänen tilansa on yhä kriittinen.

Iltalehti kertoo, että poliisi olisi saanut etukäteen tiedon naisen itsetuhoisista aikeista. Tästäkin huolimatta nainen onnistui vahingoittamaan itseään pari päivää varoituksen jälkeen.

Vankilassa tapahtui "jotain vakavampaa"

Vantaan vankilan turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja Jaakko Jokinen ei vahvista MTV Uutisille tutkintavangin yrittäneen itsemurhaa, mutta hän kertoo vankilassa tapahtuneen "jotain vakavampaa", josta poliisi on pyytänyt vankilalta selvitystä.

– Esitutkintaa ei ole aloitettu, mutta vankilassa on tapahtunut tiettyjä asioita, joista meiltä on pyydetty selvitystä. Tämä on normaali tapa, jos vankilassa tapahtuu jotain vakavampaa. Silloin poliisi usein pyytää asiasta selvitystä, Jokinen sanoo.

Jokinen ei kommentoi mitenkään yksittäisen vangin asioita saati sitä, oliko vankilaa varoitettu etukäteen 35-vuotiaan naisen itsetuhoisista aikeista.

Naisen epäillään surmanneen pienen lapsensa Espoon Suurpellossa tammikuussa.  

Lue myös:

    Uusimmat