Linnanmäen toimitusjohtaja on jättänyt tehtävänsä

Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin on jättänyt tehtävänsä, Linnanmäki kertoo verkkosovuillaan.

Uudeksi väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Linnanmäen turvallisuus-, vastuullisuus- ja tapahtumajohtaja Satu Orismaa.

Linnanmäki on tiedottanut toimitusjohtajan vaihtumisesta ainoastaan verkkosivuilleen julkaistussa tiedotteessa, jossa kerrotaan Pia Adlivankinin jättäneen tehtävänsä viime viikon perjantaina. 

– Olen etuoikeutettu, kun olen saanut tehdä merkityksellistä työtä yhdessä Linnanmäen huvittelijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja siten kerätä varoja lastensuojelutyölle, Adlivankin kertoi tiedotteessa.

Tiedotteesta ei käy ilmi sen julkaisupäivää tai -aikaa.

"Ei dramatiikkaa"

Iltalehden tavoittaman Adlivankin mukaan eroon ei liity dramatiikkaa. Hän kertoo lehdelle uusien tuulten puhaltavan syksyllä, mutta jättää kertomatta tarkemmin, mitä tämä tarkoittaa.

Iltalehden tietojen mukaan Linnanmäen henkilökunnalle ilmoitettiin toimitusjohtajan vaihdoksesta samana päivänä, kun Adlivankin jätti tehtävänsä.

Lue myös:

    Uusimmat