Ikkunat ja ovet moderniin perinnetaloon

Ihmiset haluavat luonnonvaloa taloonsa myös pimeinä vuodenaikoina. Ikkunoiden koko ja määrä ovatkin lisääntyneet huomattavasti aikaisemmista vuosista. Vastaavasti nykyään on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota paitsi niiden ulkonäköön, myös tiiveyteen ja energiataloudellisuuteen. Modernissa perinnetalossakin asia on otettu vakavasti.

Terassille johtaa uudenlainen, välipuitteeton ikkunaovi, joka aukeaa parioven tavoin. Valoa riittää ja kulku terassille on todella helppoa. Ikkunoiksi on valittu puu-alumiini-ikkunat, joiden sisäpuitteet ovat puuta ja ulkopuitteet alumiinia. Alumiinia ovat myös puitteen ulko-osat ja muutakin mielenkiintoista tästä Tiivituote Oy:n kokonaan uudistetusta mallistosta löytyy:

"Muutimme koko alumiinijärjestelmän",Markku Riihimäki kertoo. "Ulkopuitteista on jätetty pois lasituslistat, joten ikkuna on yksinkertaistunut ja siistiytynyt. Uudistuksen yhtenä tärkeänä lähtökohtana olikin se, että vaikka alumiinin soveltaminen ikkunaan on hyvin tekninen asia, muotoilu pitää ottaa mukaan entistä voimakkaammin. Niinpä puu-alumiini-ikkunan muotoilu uudistettiin kokonaan. Ulkopintaan haluttiin pyöreitä muotoja ja tasoeroja tuomaan syvyysvaikutelmaa ja uutta ilmettä."

Alumiiniulkopinta antaa ikkunalle noin 20 vuotta lisää elinikää. Se ei edellytä uusintamaalauksia kuten puuikkuna, se on huoleton ja helppohoitoinen ja säilyttää ulkonäkönsä samanlaisena koko käyttöikänsä.

"Alumiini on kierrätettävä materiaali, joten kun siitä aikanaan luovutaan, se voidaan sulattaa ja käyttää uudelleen johonkin muuhun tarkoitukseen. Sillä tavalla se on myös ekologisesti kestävä ratkaisu kalliista valmistusprosessistaan huolimatta", Riihimäki muistuttaa.

Pienten ruutujen peseminen ei enää ole vaikeaa, sillä ristikon voi nostaa paikaltaan pesun ajaksi. Ikkunoihin on saatavissa paljon lisävarusteita – sälekaihtimen tai ikkunaventtiilillä varustetut ikkunat, tai ristikon tilalle esimerkiksi hyttysverkon.

Puitteen ulkoprofiilissa oleva alumiinikouru on johdettu ylös saakka, jolloin rankkasateella ikkunan pinnasta ikkunan väliin mahdollisesti painuva vesi johtuu kouruun ja valuu pois sen poistorei'istä. Pystykouru liittyy alakouruun tiiviillä jiirisaumalla, jolloin vesi ei pääse sieltäkään rakenteisiin.

Vankat ovet sisällä ja ulkona

Ulko-ovessa pistää silmään sen poikkeuksellinen paksuus ja massiivisuus. Herää kysymys, tarvitaanko tuulikaappeja enää ollenkaan, kun ulko-ovet alkavat olla tätä luokkaa?

"Ei välttämättä", vastaa Kaskipuu Oy:n myyntipäällikkö Hannu Koistinaho. "Kehittämällämme thermo-rakenteisella ovella päästään U-arvoon 0, 53, kun se on normaalilla ovella 1–1,4. Tämän messukohteen oven vahvuus on 112 mm, mikä muodostuu eristeestä ja viilu-, alumiini- sekä hdf-pinnoista. Alumiinin tehtävänä on jäykistää ovi sekä estää kosteuden kulku sen rakenteissa. Tällä tavalla oven rakenne säilyy kuivana ja ovi suorana vuodesta toiseen."

Ovessa on kaksoistiivistys: sekä ovessa että puitteessa kiertää tiiviste koko oviaukon ympäri. Erityisen huomionarvoinen on kynnyksessä oleva tiiviste.

Sisäoviksi valittiin Matti-Ovi Oy:n valmistamat yksipeiliset massiivipuuovet. Ne ovat näyttävän näköiset ja niitä on miellyttävä käyttää, koska suuren massan ansiosta ne liikkuvat kevyesti ja toimivat täsmällisesti. Myös ääneneristävyys on hyvä, varsinkin kun puitteisiin on saatavissa erilliset tiivisteet.

Massiivipuuoven vääntöjäykkyys on hyvä. Toimitusjohtaja Tapani Harjunen esittelee sen rakennetta: "Ovi rakentuu kahden toisiinsa liimatun mäntysoiron varaan, joiden molemmilla sivuilla on mdf-levy estämässä reunojen halkeilu. Myös peili on mdf:ää. Kun materiaalit ovat samoja, niiden välillä ei tapahdu elämistä. Reunoihin on liimattu korkeapainelaminaatti, joten puun oksat eivät tule koskaan näkyviin. Kokonaisuus maalataan yhtenä, valmiina pakettina, jolloin pinnan ulkonäkö on yhtenäinen."

Lisätietoja:
Tiivituote Oy, www.tiivi.fi
Kaskipuu Oy, www.kaskipuu.fi
Matti-Ovi Oy, www.matti-ovi.fi
Kannustalo Oy, www.kannustalo.fi

(JKA 20.4.2007)

Lue myös:

    Uusimmat