Hiihtotähti Iivo Niskanen esittää Joni Mäestä kovan arvion Rukan maailmancup-avauksen alla.
Niskanen on itse kärsinyt selkävaivoista, joiden myötä hän jätti viime viikonloppuna Taivalkosken Suomen cupin väliin. Selän ei pitäisi kuitenkaan Niskasen mukaan aiheuttaa huolta.
– Kori on vähän ruosteessa, mutta ei se haittaa ajamista. Sillä mennään, Niskanen kuittasi MTV Urheilulle.
LUE MYÖS: Jari Isometsä ihmettelee hiihtokalenterin kummajaista: "Eihän sinne mene kukaan!"
MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä arvioi, että Niskasen kunto on "täyttä rautaa". Vaikka Niskanen ei ole tällä kaudella Suomen cupissa kisannut, Isometsä muistutti, että toissa viikolla Niskanen kepitti Oloksella epävirallisessa perinteisen kympin kisassa venäläishuiput 40 sekunnilla, Aleksandr Bolshunov mukaan lukien.
Mestari kiepauttaa kuitenkin valokeilan itsestään Joni Mäkeen. Vahvoin sanoin.
– Kunto on ihan hyvä. Kyllähän se on sillä lailla ihan vakio, mutta ei sitä Jonille pärjää. Hän on vielä hurjemmassa (kunnossa), Niskanen heitti.


