IIHF teki päätöksensä: Venäjä ja Valko-Venäjä ulos Suomen MM-kisoista

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on päättänyt sulkea sekä Venäjän että Valko-Venäjän ulos toukokuussa Suomessa pelattavista jääkiekon MM-kisoista.

IIHF:n hallitus teki pitkään kestäneessä kokouksessaan maanantaina päätöksen myös vuoden 2023 nuorten MM-kisojen siirtämisestä pois Venäjältä. Sulku kansainvälisestä jääkiekosta koskee kaikkia maajoukkueita, myös junioreita, kunnes toisin ilmoitetaan.

Venäjältä ja Valko-Venäjältä menevät näin ollen ohi muun muassa huhti-toukokuun alle 18-vuotiaiden poikien ja toukokuun miesten MM-kisat sekä loppukesään siirretyt alle 20-vuotiaiden miesten ja elo-syyskuun naisten MM-kisat. Sen sijaan kevään 2023 Venäjällä pelattaviin miesten MM-kisoihin IIHF ei vielä ottanut kantaa.

Ratkaisujen taustalla on Venäjän Ukrainaa vastaan jatkuvat sotatoimet, jotka ovat aiheuttaneet jo useiden suurten urheilutapahtumien perumisia Venäjältä sekä venäläisten joukkueiden ja urheilijoiden sulkemista ulos kansainvälisistä kisoista.

Aiemmin maanantaina Suomen jääkiekkoliitto ilmoitti Suomen, Ruotsin ja Tshekin liittojen päättäneen Venäjän jättämisestä ulos myös Euro Hockey Tourin turnauksista. Suomen jääkiekkoliitto kertoi tiedotteessaan olevansa myös Venäjän ja Valko-Venäjän MM-kisoista sulkemisen kannalla.

Lue myös:

    Uusimmat