Iholla-sarjan Claudia: Kamera näyttää oman elämän raadollisena

Suomalaisena selvännäkijänä monelle tutuksi tullut Iholla-sarjan Claudia joutui pohtimaan mukaan ohjelmaan lähtemistä pitkään ja hartaasti: viiden lapsen yksinhuoltajana kamera paljastaa nimittäin kaiken myös perheen pienimpien arjesta. Mitä mieltä nainen on jälkikäteen päätöksestään lähteä mukaan sarjaan?

Iholla-sarjan Claudia, 44, joutui pohtimaan oman aikansa ohjelmaan mukaan lähtemistä, sillä hän on viiden lapsen yksinhuoltaja ja yhteensä kahdeksan äiti.

– Koko pesueeni tulee mukaan ohjelmaan, en ainoastaan minä, hän muistuttaa ja lisää:

– Lapset ovat reagoineet tosi kivasti ja positiivisesti. Olemme hankkineet heille jopa kuvaamiseni innoittamana oman videokameran, jolla he ovat filmanneet sketsejä, hän naureskelee.

Välitön ja räväkkä selvännäkijä kertoo, että jopa hänellä tottuminen kameraan on ottanut oman aikansa.

– Mitä enemmän aikaa kuluu, kuvaaminenkin muuttuu. Sitä kehittyy itse kuvaajana. Aluksi esimerkiksi monologia pitäessä turvautui korulauseisiin, oli jäykkä ja puhui kirjakieltä, mutta aika nopeasti opin olemaan oma itseni. Heittäydyin siihen lopulta mukaan ja kamerasta tuli osa itseäni. Kuvaamisesta on ollut jo nyt se hyöty, että näkee itsensä ikään kuin ulkopuolelta.

– Kun kuvaa itseään ja katsoo tuotoksiaan, joista on ehtinyt paljon myös unohtaa, näkee välillä oman elämänsä aika raadollisena.

IHOLLA nähdään AVA-kanavalla 14. tammikuuta 2013 alkaen maanantaista torstaihin klo 22!


AVA

Kuvat: Jenni Junkala/AVA

Lue myös:

    Uusimmat