Hyvinkään ampumisten oikeudenkäynti alkoi

Hyvinkään toukokuisen ampumisen oikeudenkäynti on alkanut hetki sitten Hyvinkään käräjäoikeudessa.

Ampumisen myöntänyt Eero Hiltunen ei ole paikalla. Myös suurin osa asianomistajista jättäytyi pois istunnosta. Paikalla olikin vain yksi asianomistaja sekä muiden asianajajat.

Valmisteluistuntoa seuraamaan saapui myös muutamia yleisön edustajia. Osa heistä oli liimannut vaatteisiinsa keltaisen tarran, joka kertoo medialle, etteivät he halua antaa haastatteluja.

Istuntoa on turvaamassa runsaasti virka-asuisia poliiseja.

Valmisteluistunnon tarkoituksena on selvittää Hiltusen kantaa häneen kohdistuviin korvausvaatimuksiin. Lisäksi oikeudenkäynnin laajuus lyödään lukkoon.

Aluksi käsiteltiin esitutkintamateriaalin mahdollista salaamista. Hiltusen asianajaja Olli Etelämäki pyysi salattavaksi Hiltusen äidin kertomusta. Syyttäjä huomautti, että osio on jo valmiiksi merkitty salassa pidettäväksi, joten esitutkintamateriaali saatettiin julkistaa.

Poliisin pöytäkirjan odotetaan valottavan sitä, miksi Hiltunen päätti tarttua aseeseen.

Varsinainen murhasyytteiden käsittely alkaa 8. tammikuuta.

Hiltusen ampumiin luoteihin kuoli kaksi ihmistä. Lisäksi useita loukkaantui. Häntä syytetään kahdesta murhasta, seitsemästä murhan yrityksestä ja 32 vaaran aiheuttamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat