Hyvinkään ampujan tuomio: Elinkautinen ja jättikorvaukset

Hyvinkään ampuja, 19-vuotias Eero Samuli Hiltunen on tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Hyvinkään käräjäoikeuden mielestä teoissa oli kyse murhista ja murhan yrityksistä. Hänet tuomittiin myös vaaran aiheuttamisesta 32 henkilölle.

Toukokuisessa ampumisessa kuoli kaksi ja seitsemän loukkaantui vakavasti. Ampuja avasi tulen kaupungin keskustassa sijaitsevan talon katolta.

Ampuja velvoitettiin maksamaan uhreille ja heidän omaisilleen yli 402 000 euron vahingonkorvaukset. Näiden lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan uhreille ja valtiolle oikeudenkäyntikuluja.

Ampuja on kertonut tekojensa motiiviksi aiemmin illalla hävityn painin. Mielentilatutkimuksen mukaan hän kykeni ymmärtämään tekonsa seuraukset.

"Vakaata harkintaa"

Käräjäoikeus perustelee rangaistusta tiedotteessaan seuraavasti:

"Teot on tehty vakaasti harkiten, erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen. Syytekohdassa 9 rikoksen kohteena on ollut poliisi hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä ja turvallisuutta. Kaikki teot ovat lisäksi olleet kokonaisuutena arvostellen törkeitä."

Puolustuksen mukaan oikea rangaistus olisi ollut enintään 15 vuotta. Puolustus vetosi muun muassa Hiltusen persoonan kehitykseen, joka mielentilatutkimuksen mukaan oli jäänyt lapsen tasolle.

Käräjäoikeus oli kuitenkin eri mieltä ja katsoi, että Hiltunen on tuomittava pisimpään mahdolliseen rangaistukseen.

Hiltusen lääkitys ei vaikuttanut

Hiltunen käytti mielialalääkettä, jonka korkean pitoisuuden tiedetään altistavan impulsiiviseen väkivaltaan ilman motiivia. Hiltunen oli aloittanut lääkkeen käytön uudelleen pitkän tauon jälkeen murhia edeltäneessä kuussa.

Tällä ei ollut kuitenkaan vaikutusta teon rikosoikeudelliseen arviointiin.

"Kuten mielentilatutkimuksesta annetussa lausunnossa on todettu, Hiltusen käyttämän lääkäeaineen korkean pitoisuuden tiedetään altistavan impulsiiviseen väkivaltaan ilman motiivia, mutta Hiltusen lääkepitoisuudet ovat olleet normaalilla hoitoalueella. Mielentilatutkimuksen mukaan Hiltusella ei ole ollut tekojen aikaan sellaista sairautta, joka olisi estänyt häntä ymmärtämästä tekojensa moraalisen ja tosiasiallisen luonteen tai estänyt häntä säätelemästä käyttäytymistään.."

Päätös tuomiosta tehtiin kolmen tuomarin kokoonpanolla. Päätös oli yksimielinen.

Katso Päivi Hannulan juttu (Seitsemän uutiset 28.2.2013)

Lue myös:

    Uusimmat