Hyvästi helteet! Maistiaisia tulevasta saatiin jo, eikä loppua näy – meteorologi: "Seuraava annos vesisateita lähestyy"
Säässä on käsillä näillä hetkillä voimakas käänne sateisempaan suuntaan, ja helteille jätetään hyvästit.
Suomeen vyöryy sateita pian kahdestakin suunnasta, etelästä ja pohjoisesta, kertoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.
– Ensimmäiset maistiaiset sateista ja ukkosista saatiin jo aamuyöllä pääkaupunkiseudulla, ja seuraava annos vesisateita lähestyy Suomenlahden yltä.
Lue myös: Ensimmäiset sateet iskivät jo etelärannikolle – osaan maata odotettavissa jopa rankkasateita
Päivän aikana sateita leviää Pirkanmaan seudulle ja vähitellen maan keskivaiheille, mutta laajoilla alueilla pohjoisempana on vielä tänään yhä aurinkoista ja lämmintä.
– Toisaalta etelärannikolla sää alkaa muuttua iltapäivällä vähitellen vähän poutaisempaan ja aurinkoisempaan suuntaan, joten lämpötila siinä vaiheessa pääsee uudelleen 20 asteen yläpuolelle.
Rajujakin ukkosia luvassa huomenna?
Huomenna etelästä ja pohjoisesta saapuvat viileät ilmamassat kohtaavat Suomen yllä, ja päivä on epävakainen ja ukkosherkkä.
– Lappia lukuun ottamatta koko maassa on ukkosen ja rajunkin ukkosen mahdollisuus.
Rintaniemen mukaan paikoin vettä voi tulla reippaamminkin.
Vaikka vettä ei alkuvaiheessa saadakaan läpi maan, on sateita odotettavissa joka kolkkaan viikon aikana.
– Kyllä sateet ehtivät loppuviikon aikana koko Suomen kastella, meteorologi kertoo.
Uusimmat
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:19
MTV seuraa: Leijonat iskee viimein! Hannes Björninen vapautti tuuletukset
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
Lataa lisää