Invalidiliiton pääosin omistama yhtiö Invalidiliiton Asumispalvelut Oy mainostaa olevansa Suomen laadukkain vammaispalvelujen tuottaja. Yhtiö ja sen pääomistaja Invalidiliitto lobbaavat lakiuudistusta, jolla vammaispalvelut ohjattaisiin suurille toimijoille kaikille toimijoille avoimen kilpailutuksen sijaan.
Samaan aikaan yhtiön omassa toiminnassa on arvostelemisen varaa, kertoo MTV3:n 45 minuuttia. Vammaisten asumispalveluja pitkään tarjonnut Invalidiliitto yhtiöitti toimintansa viisi vuotta sitten. Pari vuotta myöhemmin neljännes asumispalveluyhtiön omistuksesta myytiin pääomilleen tuottoa hakeville eläkeyhtiöille, säätiöille ja vakuutuslaitoksille.
Viiden toimintavuotensa aikana Invalidiliiton Asumispalvelut Oy on kahminut jo yli 250 kunta-asiakasta omistajayhdistyksensä hyväntekijän maineella. Monen kunnan lakisääteisessä vammaispalvelutuotannossa Invalidiliiton pääosin omistamalla yhtiöllä on jo monopoliasema.
Yhtiöittäminen kurjistanut asukkaiden oloja
Kunnat ovat asuttaneet Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n Validia - asuntoihin runsaat 1300 vammaista ja vanhusta. MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman haastattelemien asukkaiden ja omaisten mukaan olot ovat käyneet yhtiöittämisen jälkeen vuosi vuodelta tukalammiksi. Yhtiö hakee liikevoittoa nipistämällä kaikessa hiljaisuudessa avun määrästä ja palvelusta. Asukkaiksi haalitaan korkeimmin korvattuja vaikeavammaisia. Heidän avustajikseen rekrytoidaan määräaikaisia ja sijaisia, opiskelijoita ja tukityöllistettyjä.
– Tuntuu, että motivaatio on monella avustajalla pahasti hukassa. Kerran työntekijä sanoi, ettei hän millään jaksaisi tehdä enää tätä työtä, ettei kiinnosta. Mielummin ottaisin kuitenkin sellaisen, joka olisi kiinnostunut mun auttamisesta, sanoo Validia-asunnoissa ennen ja jälkeen yhtiöittämisen asunut .
