Mainos

Hyväksyttäisiinkö sinun hiustyylisi Pohjois-Koreassa?

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Puolan toimisto kampanjoi ihmisen vapaan tahdon puolesta ottamalla varoittavaksi esimerkiksi Pohjois-Korean. Järjestön Hairprotest-sivustolla esitellään listaa 28:sta hiustyylistä, jotka ovat pohjoiskorealaisille sallittuja. Lista on järjestön mukaan esillä kaikissa kampaamoissa ja partureissa Pohjois-Koreassa.

Puolan Amnesty pyytääkin ihmisiä nyt lähettämään heille kuvan omasta hiustyylistään. Järjestö aikoo koostaa kuvista listan ja lähettää sen Pohjois-Korean johdolle osoituksena siitä, että ihmisillä pitää olla vapaa tahto tehdä esimerkiksi ulkonäölleen mitä haluaa.

Nettilehti Huffington Post kertoo sivuillaan, että Pohjois-Korean valtiollinen televisio on esittänyt kanavallaan jo vuosia ohjelmaa, joka ohjeistaa kansalaisiaan löytämään sallitun hiustyylin.

Ohjelmassa väitetään, että hiusten pituus voi vaikuttaa esimerkiksi ihmisen älykkyyteen. Pohjois-Koreassa suositaan lyhyitä hiuksia, koska uskotaan, että pitkät hiukset voivat viedä ravinteita muualta kehosta.

Esimerkiksi miehillä hyväksyttävä hiusten pituus on 1-5 senttiä ja hiuksia pitäisi siistiä 15 päivän välein. Poikkeuksena on ainoastaan yli 50-vuotiaat miehet, jotka saavat pitää pidempää, seitsemänsenttistä hiustyyliä, jos tarkoituksena on peittää kaljuuntunut alue.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.