Huumevelkaa perineet miehet ja nainen pakottivat uhrin esittämään homoa

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä ja yhden naisen ehdottomiin vankeusrangaistukseen, kun nämä perivät huumevelkaa väkivaltaisesti ja alistivat uhria.

Nyt oikeudessa käsitelty tapaus sattui jo lokakuussa 2014.

Kolmikko oli tunkeutunut uhrin asuntoon, jossa miesasukkaalle esitettiin väite huumeiden anastamisesta. Ne piti joko palauttaa tai maksaa.

Mies työnnettiin keittiöön.

Ensin toinen miehistä viilsi uhria veitsellä huuleen. Uhri pakotettiin istumaan lattialle, jolloin häntä potkaistiin polvella päähän.

Ei saanut katsoa silmiin

Uhri ei ollut kertomansa mukaan saanut katsoa ketään silmiin ja veitsi oli asetettu hänen kaulalleen. Uhri oli ollut varma, että kaula viillettäisiin auki. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Sen sijaan nainen pakotti uhrin esittämään ”neiti homoa” ja muun muassa hymyilemään viehkeästi. Hänetä kutsuttiin Maikuksi.

Esitutkinnan mukaan nainen oli sanonut tyyliin "sä olet mun homohuora, sut stailataan naiseksi ja myydään".

Ideana oli hankkia tällä tavalla rahaa huumeisiin.

Oikeus piti alistamista nöyryyttävänä. Se jatkui tunnin verran. Miestä pidettiin asunnolla muutama tunti ennen kuin hän pääsi pakoon.

Törkeä ryöstö

Asunnosta oli viety paita, cd-levyjä, kynsileikkuri ja taskulamppu sekä uhrin puhelin.

Oikeus piti tekoa törkeänä ryöstönä ja vapaudenriistona. 44-vuotias mies tuomittiin 2 v 3 kk vankeuteen ja 47-vuotias nainen sai 2 v 5 kk.

Toinen mies, 41-vuotias, tuomittiin myös pahoinpitelystä, kun hän oli pari päivää aiemmin lyönyt erästä miestä useita kertoja rautaputkella päähän Mäkelänkadun asuntolassa.

41-vuotias tuomittiin jutussa selvästi lievempään 1 v 1 kk vankeuteen. Rangaistusta alensivat miehen aiemmat tuomiot.

Aiemmat tuomiot

41-vuotias tuomittiin Rovaniemen hovioikeudessa uudenvuoden päivänä 2015 tehdystä törkeästä ryöstöstä 2 v 7 kk vankeuteen.

Siinäkin oli kyse huumevelan perimisestä. 41-vuotias ja kaksi muuta miestä olivat pahoinpidelleet uhria Raahessa. Häntä oli uhattu kiduttaa ja lopuksi 41-vuotias oli suihkuttanut uhria kohti hiuslakkaa ja sytyttänyt sen palamaan. Uhrilta vietiin parin tuhannen edestä elektroniikkaa.

Alistamisryöstö oli siis tapahtunut jo ennen Raahen tapausta. 

Kun nämä molemmat törkeät ryöstöt ja Helsingin käräjäoikeuden toukokuussa 2016 antama pahoinpitelytuomio olisi voitu käsitellä yhdessä, niin oikeus pudotti 41-vuotiaan tuomion alun perin kaavaillusta 2 v 8 kk:sta alaspäin vuoteen ja yhteen kuukauteen eli alle törkeän ryöstön kahden vuoden vähimmäisrangaistuksen.

44-vuotias mies ja 47-vuotias nainen vangittiin, mutta 41-vuotiasta ei vangittu lyhyemmän rangaistuksen takia.

Lue myös:

    Uusimmat