Huumemiehen takaa-ajo venyi kymmenien kilometrien pituiseksi ralliksi Satakunnassa – nopeutta jopa 200 km/h

Useat partiot osallistuivat poliisille ennestään tutun kuljettajan takaa-ajoon sunnuntaina aamuyöllä Kokemäellä, kertoo Lounais-Suomen poliisi tiedotteessaan.

Poliisipartio oli sunnuntaina aamuyöllä suorittamassa liikennevalvontaa Kokemäellä Myyränkadun alueella. Partiota ajoi vastaan henkilöauto, josta puuttui edestä rekisterikilpi ja takana oli autoon kuulumaton kilpi.

Poliisipartio ehti nousta ulos autostaan, kun pysäytetty kuski lähti yhtäkkiä peruuttamaan vieressä olleen nurmikentän yli ja pakeni paikalta. Partio lähti pakenevan auton perään, joka jatkoi matkaansa valtatie 2:lle ja kohti Huittista.

Kuskin matka päättyi lopulta noin 70 kilometrin jälkeen Humppilassa, jossa häntä oli vastassa Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen poliisipartiot. Auto saatiin pysäytettyä kahdella piikkimatolla, joihin ajettua auton kaikki renkaat tyhjentyivät. 

Takaa-ajon aikana pakenevan auton nopeudet olivat korkeimmillaan miltei 200 kilometriä tunnissa alueella, jolla on 80-100 km/h nopeusrajoitukset.

Kuski oli poliisille entuudestaan tuttu nelikymppinen mies. Hänelle tehty puhallutuskoe näytti nollalukeman, mutta huumausaineen pikatesti osoittautui positiiviseksi amfetamiinille. 

Miestä epäillään useista rikoksista, muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös:

    Uusimmat