Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervan ja valmennusryhmän henkinen tuki joukkueelle: "Pyrin luomaan tiimini kanssa sellaisen rennon ilmapiirin"

Markku Kanerva ei ole huolissaan poissaoloista:"Meillä on vaihtoehtoja" 3:33

Huuhkajat kohtaa torstaina vieraskentällä Kreikan. Suomelle riittää ottelusta yksi piste lohkovoittoon. Päävalmentaja Markku Kanerva uskoo joukkueensa menestyvän loukkaantumisista huolimatta.

Kuvan videolla Markku Kanervan haastattelu.

Suomen joukkueelta on sivussa Kreikka-ottelusta Tim Sparv, Rasmus Schüller ja Jukka Raitala. Kanerva ei kuitenkaan huolestu tilanteesta.

– Totta kai, jos ajatellaan tätä kolmikkoa, jokainen heistä on ollut isossa roolissa aiemmin, niin todella sääli, varsinkin heidän itsensä kannalta. He ovat todella pettyneitä siitä, että pelit jää väliin. Meillä on kuitenkin vaihtoehtoja. En sinänsä ole huolestunut, mutta he ovat kuitenkin kovia pelimiehiä, ja sääli, koska he ovat olleet mukana hinaamassa meitä tähän pisteeseen, Kanerva sanoo.

Kanerva kertoo niitä teesejä, jolla joukkue saadaan henkisesti valmiiksi tulevaa koitosta varten.

– Odottava tunnelma on, ei voi sanoa, että olisi jännittynyt. Me olemme pelanneet itsellemme aika hyvät asemat tähän peliin. Pyrin luomaan tiimini kanssa sellaisen rennon ilmapiirin, jossa pelaajilla on hyvä ja turvallinen olo olla täällä. Toivottavasti se näkyy myös kentällä, Kanerva kertoo.

– Mutta, kuitenkin sen uskon vahvistaminen, se on meidän tärkeä tehtävä. Ei pelkästään taustatiimin, vaan pelaajien myös. Keskenään pitää ottaa sitä vastuuta kentällä, vaatia ja luoda sitä positiivista kehitystä edistävää ilmapiiriä, Kanerva jatkaa.

Suomi kohtaa Kreikan kello 21.45 alkavassa Kansojen liigan ottelussa.

Lue myös:

    Uusimmat