Hurjat lämpötilaerot saivat Pekka Poudan ottamaan kynän kauniiseen käteen: "Me kaikki säteilemme"

Kova pakkanen sai Pekka Poudan ottamaan kynän kauniiseen käteen:"Me kaikki säteilemme" 7:43
Katso Pekka Poudan selitys sille, miksi lämpötilaerot ovat eri korkeuksissa valtavia.

Miksi lämpötila nousee, kun noustaan korkeammalle? Pekka Pouta näytti erikoisen ilmiön katsojille piirtämällä.

– Tämä on aika jännää, että esimerkiksi kerrostalon alimmassa kerroksessa voi olla monta astetta kylmempää, kuin ylempänä. Pohjassa voi olla esimerkiksi -25 ja korkeammalla voi olla esimerkiksi -15.

MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta otti tänään MTV Uutiset Livessä kynän käteen ja näytti piirtämällä, miksi pakkassäällä lämpötilaerot voivat olla niin suuria.

Pouta kertoo, että maanpinta jäähtyy säteilyn avulla. Tämä saa aikaan sen, että lämpö nousee ylöspäin.

– Lämpö on säteilyä, se karkaa säteillä. Me kaikki säteillään sähkömagneettista säteilyä, lämpö on myös sähkömagneettista säteilyä. Minä säteilet, sinä säteilet, me kaikki säteillään.

Kun jäähtyminen etenee yön aikana, tietyssä korkeudessa ilma jäähtyy kunnes vastaan tule kastepiste ja pilvet. 

Mutta mitä muuta aiheeseen liittyy? Katso Pekka Poudan avartava video yläpuolelta.


Lue myös:

    Uusimmat