Huomenta Suomi uudistuu: Nyt todistetaan, että uutisankkureilla on jalat

Herkkupaloja siitä, miten huomenia Suomelle toivotettiin aamutelevision alkuaikoina löytyy yhä netistä.

Tukkatyylejäkin nopeammin televisiossa muuttuu tempo. Helppo, nopea ja selkeä sulavuus – kiireessäkin juoksentelevalle katsojalle – on uudistuksessa tärkeää.

– Huomenta Suomi valitsee nyt aiheensa tarkemmin. Meillä on tietty pääaihe ja puheenaihe sekä päivän nimi. Emme enää käsittele tusinaa aihetta. Lisäksi uutislähetysten määrä lisääntyy ja saamme enemmän sää- ja urheilusisältöjä, kertoo Jussi Eronen, MTV3:n ajankohtaisohjelmien toimituspäällikkö.

– Iso kosketusnäyttö, jolta aamun uutisia esitetään, tuo tulevaisuudessa erittäin konkreettisesti verkon lähemmäksi tv-lähetystä, Jussi Eronen jatkaa.

Huomenta Suomi koukuttaa lähetyksessä vähempiin aiheisiin, mutta lupaa kuopia niitä syvemmältä ja useammalta kannalta. Keskusteluporinan herättäminen studiossa ja sen ulkopuolella on tärkeä tavoite.

Tällaiseen sosiaalisuuteen mallia on haettu ainakin Ruotsista, Saksasta ja Britanniasta.

– Meidän Huomenta Suomi -perheemme kokoontuu tähän samaan tilaan. Eli uutishuone, meteorologi ja urheiluankkuri. Olemme kaikki tässä samassa olohuoneessa – ja se on se, minne me toivotaan, että kun katsojat heräävät, hekin lähtevät viettämään aamua kanssamme tähän meidän olohuoneeseen, juontaja Jesse Kamras selvittää.

Vastaava tuottaja Asta Makkonen lupaa, että ihmisläheisyyteen aina perustanut aamulähetys ei tässä suhteessa muutu.

– Huomenta Suomi on edelleen se aurinkoinen aamuohjelma!

Uutisia tulee uudessa Huomenta Suomi -paketissa jopa entistä enemmän. Viimeiset aamun uutiset nähdään vielä puoli kymmeneltä. Uutisia ei enää aamuisin syötetä pulpetin takaa vaan juontajat lipuvat sohvalta isännöimään tai emännöimään uutiset.

– Nyt tulee todistettua että uutisankkureilla on jalat. Moni on saattanut luulla, että kävelevät torsot vaan tuolla liitelee. Maanantaina tulee tuokin ihme todistettua, Jesse Kamras toteaa.

Katso vuoden ensimmäinen lähetys huomenna kello 06.25 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat