Huoltoasema julkaisi polttoainevarkaaksi epäillyn kuvan ja nimen Facebookissa – laitonta, totesi hovioikeus: "Loukkasi epäillyn yksityisyyttä"

Hovioikeus katsoi, että huoltoaseman työntekijä ei saanut julkaista polttoainevarkaudesta epäillyn kuvaa ja nimeä sosiaalisessa mediassa.

Tuurin kyläkaupan Vesa Keskinen myy polttoainetta 0,52 euron litrahintaan:"Täällä on parin kilometrin jonot kumpaakin suuntaan" 3:30
Tuurissa bensavaras olisi viime kuussa hyötynyt rikoksesta vain vähäisesti, sillä kampanja laski siellä polttoaineen hinnan pohjalukemiin.

Anastuksesta epäillyn miehen kuva ja nimi julkaistiin Facebookissa, ja huoltoasema oli varoittunut julkaisun mahdollisuudesta polttoaineautomaattiin kiinnitetyllä tarralla, jonka mukaan polttoainetta varastamalla hyväksyy kuvan julkaisun Facebookissa.

Työntekijät olivat epäilleen miestä polttoainevarkaudesta, julkaisseet tätä koskevat tiedot Facebookissa ja kehottaneet jakamaan julkaisua eteenpäin.

Hovioikeus oli käräjäoikeuden kanssa samoilla linjoilla siitä, että polttoaineautomaattiin kiinnitetty tarra merkinnyt pätevä äsuostumusta perusoikeutena suojatun yksityiselämän loukkaamiseksi.

– Polttoaineen anastamisesta epäillyn henkilön kuvan ja nimen julkaiseminen loukkasi tämän yksityisyyttä, hovioikeuden tiedotteessa kerrotaan.

Hovioikeus myös totesi, ettei poliisin edustajan lehdessä esittämä kannanotto siitä, ettei teosta tulisi seuraamuksia, poistanut kahden hyvinkääläisen huoltamotyöntekijän teon rangaistavuutta. Heidät oli tuomittu käräjäoikeudessa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Lue myös:

    Uusimmat