Huijasiko Kimi Räikkösen talli tarkoituksella? Alfa Romeon rangaistuksessa iskettiin kohtaan, jota on F1:ssä suitsittu viime vuosina

Alfa Romeon Saksan F1-kisassa saamat rangaistukset ulottuvat alueella, jota formula ykkösissä on pyritty viime vuosina rajoittamaan. Teknisen tutkinnan mukaan Kimi Räikkösen ja Antonio Giovinazzin autoissa oli lähtöä avustava kytkinratkaisu, jonka toimintaa C Moren asiantuntija Ossi Oikarinen nyt taustoittaa.

Seitsemänneksi ruutulipulle tullut Räikkönen ja kahdeksanneksi sijoittunut Giovinazzi putosivat pisteiltä, kun Saksan GP:n tuomaristo mätkäisi kummallekin kuskille 30 sekunnin aikarangaistukset Alfa Romeon autosta löytyneestä kytkinavustimesta.

Nykysäännöissä auton kytkimen on reagoitava kuljettajan käsillään liikuttaman rattivivun liikkeeseen korkeintaan 70 millisekunnin viiveellä. Lähtötilanteisiin on haluttu lisää epävarmuustekijöitä, joten kuskeja avustavat järjestelmät on pantu kuriin.

– Syy siihen, minkä takia viivettä ei saa olla enempää, on siinä, että jos sitä laitettaisiin paljon, sillä pystyttäisiin tavallaan estämään sutiminen lähtötilanteessa, Oikarinen taustoittaa.

– Eli kuljettaja voisi lähtötilanteessa päästää kytkimen läpän huoletta ylös ja viiveen avulla voitaisiin säätää, miten nopeasti takapyörät alkavat pyöriä ja miten nopeasti moottorin vääntö välittyy takarenkaille.

– Sitä kautta sutiminen pystyttäisiin lähtötilanteessa aika hyvin estämään. Ja tietenkin se olisi insseille hyvä työkalu säätää auton lähtöä, Oikarinen kertoo.

Räikkönen sai kisaan erinomaisen lähdön. Suomalaiskuski ohitti sutimaan jääneet Red Bullin Max Verstappenin ja Pierre Gaslyn nousten tuossa vaiheessa peräti kisan kolmanneksi.

Alfa Romeon tapauksessa ylitys oli varsin selvä: FIA:n mukaan viiveeksi mitattiin ajoittain jopa 200–300 millisekuntia. Oikarisen mukaan ei ole kuitenkaan selvää, onko tällaisillakaan lukemilla käytännön merkitystä, mutta joka tapauksessa sääntöjen raja on ylittynyt.

(juttu jatkuu videon jälkeen)

Huijasiko Alfa Romeo tarkoituksella?

Kymmenen MM-pistettä menettänyt Alfa Romeo ilmoitti pian tuomion jälkeen valittavansa FIA:n päätöksestä. Tiimin mukaan kytkimeen oli tullut toimintahäiriö sillä välin, kun turva-auto kierrätti letkaa radalla useamman kierroksen ajan ennen lähtöruudukosta tapahtunutta kisastarttia.

Yksi mahdollisuus sääntörikkomuksen tapahtumiseen on tiimien rakentamissa moottori- ja kytkinkartoissa, joita tiimit tekevät eri kisatilanteisiin. Moottorin parhaan toimintakyvyn takaamiseksi kuskilla on valittavinaan useita eri asetuksia, jotka voi kytkeä päälle esimerkiksi lähdössä, turva-auton takana, varikkokäynnin aikana tai hyökätessä kovaa vastustajan kimppuun.

On hankalaa osoittaa, oliko kyse huijausyrityksestä. Oikarisen mukaan asetuksilla huijaaminen on ainakin vaikeaa, sillä jokaisella tiimillä on käytössä samanlainen standardoitu elektroninen ohjausyksikkö, joka ohjaa niin moottoria, vaihteistoa ja kytkintä kuin myös kerää talteen autossa syntyvän datan.

– Oikeastaan kyse on siitä, että jos ollaan tehty lähtöhetkeen kytkimen karttoja, niin se virhe on varmaan tapahtunut siinä. Ei ole tavallaan muistettu kunnioittaa näitä rajoja, Oikarinen arvelee.

– Ylimääräisten lähtökarttojen tai huijausjuttujen tekeminen on nykyään hyvin vaikeaa F1:ssä, koska kaikilla on käytössä sama ECU eli kontrolliyksikkö. Sitä on mahdoton ohittaa ja tietysti FIA:n on helpompi löytää nämä asiat, hän jatkaa.

Oikarisen mukaan selitystä on mahdotonta selvittää heti kisan jälkeen, joten FIA ja Alfa Romeo käyvät auton keräämää dataa läpi vielä kisojen välisenä aikana.

Lue myös:

    Uusimmat