Huhut kiihtyvät: Esapekka Lappi löytämässä uuden WRC-paikan?
Esapekka Lapin työpesti Citroenin WRC-tiimissä saattaa jäädä vain yhden vuoden mittaiseksi.
Citroen on vahvojen huhujen mukaan jättämässä rallin MM-sarjan jo ennen seuraavaa kautta. Tiettävästi Citroenin henkilökunta on kutsuttu keskiviikkona koolle tiedotustilaisuuteen. Näin ollen tallin tulevaisuudesta saataneen virallista tietoa piakkoin.
Citroenilla on ensi kaudesta sopimukset Sebastien Ogierin ja Esapekka Lapin kanssa. Mikäli ranskalaismerkki lähtee MM-sarjasta, Ogierin ja Lapin pitää löytää itselleen uusi työnantaja.
Kuusinkertaisen maailmanmestarin Ogierin kohdalla työnhaku sujunee helposti, sillä hänet on yhdistetty Tommi Mäkisen johtamaan Toyotan WRC-tiimiin. Toyotalla on haussa korvaaja maailmanmestari Ott Tänakille, joka ajaa Hyundailla kaksi seuraavaa vuotta.
Lapin tilanne ei ole yhtä yksinkertainen, sillä hänellä on takanaan suhteellisen heikko kausi Citroenilla. Belgialainen Speed Magazine -lehti tosin uutisoi keskiviikkona, että Lapillekin on löytymässä uusi WRC-paikka. Lehden tietojen mukaan Lappi ajaisi ensi kaudella M-Sportin Fordilla tallikaverinaan Teemu Suninen.
WRC-tiimeistä Toyota ja M-Sport eivät ole virallisesti lyöneet lukkoon ensi vuoden kokoonpanojaan. M-Sportia pitkään edustaneen Elfyn Evansin odotetaan siirtyvän Toyotalle, joten M-Sportilta löytyisi tilaa kokemusta omaavalle kuljettajalle.
Jäljellä olevia WRC-paikkoja jahtaa vielä useampikin huipputason kuljettaja. Toyotan nykyisistä kuljettajista Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke ovat yhä ilman sopimusta kaudelle 2020. WRC-istuimen perässä ovat myös Mads Östberg, Andreas Mikkelsen, Craig Breen ja Hayden Paddon.
- Pari kuukautta sitten ajattelin, että tilanne kuljettajamarkkinoilla on erittäin selkeä ja että melkein kaikki pysyvät paikoillaan. Mutta tilanne kääntyi täysin päälaelleen, M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener kertoi viime viikolla Red Bull TV:n haastattelussa.
- Seuraavien parin viikon aikana katsomme, miten muiden tallien kokoonpanot muodostuvat ja mitä me voimme lopulta tehdä. Olemme positiivisia sen suhteen, että voimme saada hyviä tuloksia ensi vuonna, Millener lisäsi.
Uusimmat
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
Lataa lisää