Paula Huhtaniemi on valmistautunut Ateenan kisoihin olympiavoittaja Heli Rantasen valmennuksessa. Harjoitustavoite on ollut suoraviivaisempi tekniikka. Hyvän harjoituskauden jälkeen keihäänheittäjän harmina on ollut vaiva heittokäden olkapään nivelkapselissa ja yhdessä jänteessä.
- Olkapäässä on edelleen ongelmia, mutta sen kanssa pitää osata elää, kipulääkkeillä ja kylmähoidolla olkapäätään hoivaava Huhtaniemi sanoo. - Kipu ei tunnu heittäessä, eikä ylipäätä sen jälkeen, kun olkapään saa lämpimäksi.
Noormarkkulainen kiskaisi olympiapaikan heittämällä Pihtipuutalla keihäskarnevaaleilta voiton 62,63 kantaneella heitolla. Vastaava heitto vie pistesijoille myös Ateenassa, mutta ensimmäinen askel on päästä loppukilpailuun. Sekin vaatii onnistumista, kun tältä kesältä on heitettynä vain kaksi yli 60 metrin kisaa.
- Kalevan kisojen jälkeen viimeistelyharjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan. Pajulahden urheiluopistolla haettiin vielä tuntumaa Mondo-rataan, Huhtaniemi sanoo.
Resursseja Huhtaniemellä, 31, on pidempiinkin heittoihin, kuin mitä tänä kesänä on nähty, kuten viime kesän SE-heitto 64,90 kertoo. Huhtaniemi heittää arvokisoissa kolmatta kertaa. Toissa vuoden EM-kisoissa Münchenissä hän sijoittui kymmenenneksi. MM-kisat ovat päättyneet kaksi kertaa karsintaan. - Kyllä nyt 61 metriä pitäisi pystyä heittämään, Huhtaniemi arvioi karsintakuntoaan.
Kolkkalan viimeistely onnistui
Taina Kolkkalan menestyshaaveet yleisen sarjan arvokisoissa eivät ole totetuneet, vaikka porilaisella on siihen fyysiset ja teknisetkin edellytykset, silloin kun heitto kulkee.
Ateenan keihäskarsintaan Kolkkala, 27, lähtee luottavaisena. Takana on tältä kaudelta toistakymmentä kilpailua ja kuusi 60 metrin ylitystä, joista viimeinen pari viikkoa sitten. Kesän melko tasaisesta tulossarjasta puuttuu selkeä huipputulos. Sitä Kolkkala odottaa itseltään Ateenassa.
- Jatkoin treenejä heti Kalevan kisojen jälkeen. Treenasin välillä aika kovaakin aina viime keskiviikkoon asti. Heitin vielä yhden harjoituskilpailun Porissa (60,28). Kaikki on mennyt hyvin, Kolkkala kertoo.
Karsintaan monet arvokisat käynyt heittäjä suhtautuu kunnioituksella. - Ajatuksissa on nyt vain karsinta. Siitä eteenpäin en ole vielä ajatellut, Kolkkala sanoo.
Naisten keihäänheiton karsinta heitetään keskiviikkona kahdessa ryhmässä. A-ryhmä heittää kello 19.00 alkaen ja B-ryhmän kilpailu alkaa kello 20.25. Loppukilpailu heitetään perjantaina.
(MTV3-STT)