HS: Maahanmuutto ei ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa

Helsingin Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mielestä maahanmuuttajat eivät paranna Suomen huoltosuhdetta.

Työssäkäyviä suomalaisia on tulevaisuudessa entistä vähemmän, kun suuret ikäluokat jäävät lähivuosina eläkkeelle rytinällä. Huoltosuhde ei kuitenkaan korjaannu työperäisellä maahanmuutolla, arvioivat Helsingin Sanomien haastattelemat asiantuntijat.

– Väestötieteelliset tutkimukset eivät osoita, että maahanmuutolla voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä”, sanoo HS:n haastattelema väestötieteen professori Pekka Martikainen Helsingin yliopiston sosiologian laitokselta.

Suurin ongelma on vähäinen syntyvyys ja eliniän pidentyminen.  Suomen 1,8 lapsen hedelmällisyysluku johtaisi väestömäärän laskuun, HS:n artikkelissa todetaan. Edes suurten maahanmuuttovirtojen maissa tulijat eivät ole vaikuttaneet oleellisesti huoltosuhteeseen.

Itä-Suomen yliopiston sosiologian ja hyvinvoinnin professorin Juho Saaren mukaan ratkaisu huoltosuhteen hapertumiseen saattaisi löytyä työurien pidentämisen alkupäästä, pitkäaikaistyöttömien välityömarkkinoiden parantamisesta sekä irtisanomisen ehtojen uudistamisesta.

Työperäistä maahanmuuttoa eri maissa tutkineen apulaisprofessori Lena Näreen mukaan maahanmuuttajien iso kertarysäys tulisi Suomelle kalliiksi, koska maahanmuuttajat tarvitsevat kantaväestönkin tavoin palveluita.

Lue Helsingin Sanomien artikkeli täältä.

Lue myös:

    Uusimmat