HS: Palveluseteleitä käytetään vähän, säästöjä ei tiedetä

Monessa kunnassa ei ole laskettu, kuinka paljon säästöjä palvelusetelien käyttö on kunnille tuonut, kertoo Helsingin Sanomat.

Palveluseteleitä myös käytetään kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa vähän, vaikka niiden käyttö on ollut mahdollista kuusi vuotta.

Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan kunnista yli puolet arvioi, että palveluseteli on tuonut säästöjä. Harva kunta kuitenkaan tietää kuinka paljon. Vain kuusi kuntaa oli laskenut euromääräiset säästöt.

Suurimmat säästöt oli saanut Mikkeli, jossa palveluseteli oli vähentänyt menoja joissakin palveluissa jopa 75 prosenttia.

Kustannusten arviointia vaikeuttaa se, että palveluseteli ja kunnan oma tuotanto on usein hinnoiteltu eri tavalla.

Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan kaikki 30 Suomen suurinta kaupunkia käyttävät palveluseteleitä. Niiden osuus sote-palveluista oli kuitenkin vain pari prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat