Lapsi vietiin ambulanssilla pulkkamäestä – Silminnäkijä MTV:lle: Ei ollut ensimmäinen kerta siinä rinteessä

Lapsi vietiin eilen ambulanssilla suositusta pulkkamäestä Helsingissä.

Pulkkamäki sijaitsee Helsingin Vanhassakaupungissa. Mäki on erittäin suosittu, vaikkei olekaan niin sanotusti virallinen pulkkamäki.

Mäkeä reunustavat aidat, joilla suojellaan reunoilla olevia Annalan huvilan istutuksia. Helsinkiläinen Vesa Lindqvist oli eilen lastensa kanssa laskemassa mäkeä, kun onnettomuus tapahtui.

– Kaksi lasta laski samalla pulkalla, kun pulkka lähti viettämään mäen vasempaan reunaan. Pulkka meni vielä hyppyristä, minkä jälkeen edessä oleva tyttö löi päänsä pahasti aitaan. Joko sen metalli- tai puuosaan, sitä en tiedä, silminnäkijänä ollut Lindqvist kertoo.

Viime talvena samanlainen onnettomuus

Lindqvistin mukaan kerta ei ole ensimmäinen, kun kyseisessä huvilan mäessä sattuu. Hän näki samantapaisen onnettomuuden myös viime talvena.

– En usko kieltoihin, mutta voisihan siihen jonkun varoituskyltin laittaa, hän sanoo.

Lindqvist kertoo omien lastensa järkyttyneen tapahtuneesta sen verran, ettei siitä edes saanut illalla kotona puhua.

– Toivon vain, että tytöllä on kaikki hyvin, hän miettii.

Pulkkamäki on Annalan huvilan pihalla. Huvila on Helsingin kaupungin, ja mäen yläosassa on puutarha. 

Tapaturmasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Juttua päivitetty 7.1.2017: Lisätty silminnäkijän kommentit ja kuva. 

Lue myös:

    Uusimmat