Kuvat: Kaukolämpöputki hajosi – tulikuuma höyry eristi kadun Helsingissä

Rikoontunut kaukolämpöputki on aiheuttanut kadun eristämisen Helsingin keskustassa Erottajanmäellä.

Vuoto tapahtui Erottajankadun ja Ludviginkadun risteyksessä. Putkesta vuosi runsaasti kuumaa vettä kaduille.  

Pelastuslaitos sai ilmoituksen putken vuodosta kahdeksan aikaan. Poliisi kertoo, että vesi on siivottu kaduilta, mutta liikkeelle lähtenyt sora sulkee tieliikenteen Mannerheimintien ja Uudenmaankadun välillä.

– Mannerheimintien ja Bulevardin risteys on kaksipyöräiselle hengenvaarallinen paikka irtosoran takia, lisää komisario Teemu Lappalainen Helsingin poliisilaitokselta.  

Vesivuodon epäillään siirtäneen maa-ainesta raitiovaunuraiteiden alta, ja raideliikenne Erottajankadulta etelään on suljettu toistaiseksi.

– Vuotokohta on ihan raitiovaunukiskojen vieressä. Voi olla, että tie joudutaan kaivamaan kiskojen kohdalta auki, Lappalainen arvelee.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat