HS-gallup: Ensimmäistä kertaa äänestävien suosikkipuolue on perussuomalaiset

Perussuomalaiset on ylivoimaisesti suosituin puolue niiden keskuudessa, jotka tänä keväänä saavat äänestää ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa, selviää Helsingin Sanomien kyselystä.

Vastaajista 28 prosenttia äänestäisi perussuomalaisia, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Toisena on SDP, jota äänestäisi 13 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kolmanneksi suosituin on vihreät 11 prosentilla.

Kolmen suosituimman perässä tulee kokoomus yhdeksällä, keskusta seitsemällä ja vasemmistoliitto kuudella prosentilla.

Vastaajista 16 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa, viisi prosenttia ei halunnut sanoa kantaansa ja kolme prosenttia kertoi, ettei äänestäisi missään tapauksessa.

HS:n kyselyn toteutti Kantar, ja vastaukset kerättiin viime kuunvaihteessa internetpaneelissa. Kyselyyn vastasi 624 ihmistä. Joukko edustaa ikäryhmää, joka edellisissä eduskuntavaaleissa ei vielä voinut äänestää, mutta on huhtikuun vaaleissa oikeutettu siihen.

Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan noin 3,9 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Lue myös:

    Uusimmat